Hyppää sisältöön

Pulkkanen ja Samooja katsomoon Hampurissa – Robert MacIntyre otti komennon Porsche European Openissa

Robert MacIntyre pääsee viimeisellä kierroksella pelaamaan kärkiparin edellä

Skottivasurin draivit ja putit veivät hänet neljän lyönnin johtoon ennen isäntämaaan yllättäjää Bernd Ritthammeria. Suomalaispelaajat jäivät kaksi lyöntiä cut-rajasta.

Open Championshipissa kuudenneksi sijoittunut Robert Macintyre (68-65,-11) loisti toisena päivänä Green Eagle Golf Coursella pitäen korttinsa tyhjänä bogeista. Seitsemästä birkusta osa syntyi pitkien upotusten myötä. 23-vuotias tourin tulokas löysi kaksi muutakin syytä menestykseensä.

”Pysyin pelisuunnnitelmassani ja löin draiverilla paremmin kuin kertaakaan tällä kaudella. Olosuhteet olivat iltapäivällä huomattavasti helpommat kuin ne, joita kohtasimme torstaina aamulla”, MaciIntyre summaili päiväänsä.

Edelliskaudella Challenge Tourilla menestynyt, mutta ilman voittoa jäänyt MacIntyre on lyhyellä ammattilaisurallaan voittanut vain yhden minitourin kisan Kuwaitissa. Voittokannujen kanssa poseeraamisen hän tottui kyllä amatööriaikoinaan kotimaassaan Skotlannissa.

”Johtopaikasta lähteminen kolmannelle kierroksella tulee varmasti olemaan hankalaa, en ole vielä kokenut sitä ET:lla”, hän ennakoi.

Seurakseen hän saa isäntämaan Bernd Ritthammerin (-7), joka on valahtanut maailmanlistalla sijaluvulle 924:s. Ritthammerilla on kovat näytöt Challenge Tourilta vuodelta 2016, jolloin hän voitti kolme kertaa ja oli maailmanlistalla 126:s.

Avauspäivän jälkeen johtanut Paul Casey, Guido Miggliozzi  ja Matthias Schwab jakavat kolmatta sijaa tuloksella -5. USA:n tähdistä parhaissa asemissa on puttinsa kanssa kovasti takkuillut Xander Schauffele (-2).

Tuplabogit Samoojan ja Pulkkasen kohtalona

Kalle Samooja sekä Tapio Pulkkanen pelasivat identtiset tulokset 74+75,5. Yhteistä oli myöe se, että putoamista jatkosta vauhditti viimeisillä reiilää tulleet perättäinen tupla ja bogi.

Kalle Samooja pitää neljän perättäisen kisan jälkeen ainakin viikon tauon

Kalle Samooja pitää neljän perättäisen kisan jälkeen ainakin viikon tauon

GETTY IMAGES

Samoojalla oli tuplan lisäksi kortissaan viisi bogia. Neljän perättäisen cutin tekemisen ja Sveitsin kakkostilan jälkeen pelivire oli kateissa neljännessä perättäisessä kisassa. Samooja jättää Hollannin kisan väliin. Vajaan kahden viikon päästä käynnistyvään BMW PGA Championshipiin hänellä ei ole vielä varmaa paikkaa kategoriallaan.

Pulkkanen pitää myös väliviikon, Lontoon kisaan hän pääsee mukaan.

Kisan tulosseurannan löydät täältä.

Viasat ja Viaplay näyttävät kisan suorina lähetyksinä.

Lauantaina lähetysaika on 14.00-18.30, sunnuntaina 13.30-18.00 

Etsi luettavaa