Presidentti Trumpin kenttä Skotlannissa tuhonnut suojeltua dyynialuetta

Jussi Miettinen
Donald Trump rakensi golfkentän Skotlantiin suojellulle dyynialueelle ja nyt alueen suojeluluokitus on vaarassa.
”Jätän alueen entistä paremmaksi.”
Näin lupasi tuolloinen kiinteistömoguli ja nykyinen Yhdysvaltain presidentti Donald Trump, kun hän suunnitteli rakentavansa golfkentän suojellulle dyynialueelle Skotlannin Aberdeenshiressä.
Tuolloin Trump lupasi paikallisille asukkaille muutakin hyvää ja kaunista, mutta lupaukset jäivät toteuttamatta. Alueella ei ole toista golfkenttää, suurta viiden tähden hotellia tai vapaa-ajan asuntoja.
Sen sijaan golfkentällä on runsaasti velkaa, ainakin jos on brittiläistä The Guardian -lehteä uskominen.

Vaikka hanketta vastustettiin äänekkäästi, Trump sai lopulta rakennuttua kenttänsä Foveran Linksin dyynialueille. Suuri syy rakennusluvan myöntämiselle oli se, että Trump lupasi kentästä piristysruisketta alueen taloudelle. Hän puhui jopa 6 000 uudesta työpaikasta.
Ruisketta ei tullut. Sen sijaan näyttää siltä, että tieteellisesti ja esteettisesti arvokas alue on osittain tuhoutunut. Sen vuoksi Foveran Linksin alue voi menettää SSSI-suojeluluokituksensa (site of special scientific interest). Luokituksensa dyynialue sai aikoinaan monimuotoisen kasvillisuutensa ja niin sanottujen elävien dyyniensä perusteella.
Erään Skotlannin luonnonperintöviranomaisen tarkastajan mukaan uuden golfkentän rakentamiseen kuului maansiirtoa, puiden ja muun kasvillisuuden istutusta, ojitusta, kastelua ja nurmikon istuttamista, mikä on vaikuttanut dyynien luonnolliseen morfologiaan ja sotkenut luonnollisia prosesseja.

Viranomaisen mukaan suurin osa dyynien tärkeistä geomorfologisista ominaisuuksista on hävinnyt. Lisäksi lähistöllä oleva rannikkoseutu on muuttunut katkonaiseksi.
Glasgow’n yliopiston rannikkoekologian tutkija Jim Hanson sanoo asian suoraan. Hänen mukaansa dyynit ovat menettäneet juuri ne erityispiirteet, jotka olivat perusteena suojelulle.
”Neitseellinen, alkuperäinen erämaa-alue on pilattu”, Hanson sanoo.
Suomessa asiasta kirjoitti ensimmäisenä Helsingin Sanomat.