Hyppää sisältöön

Presidentti Donald Trumpin golfaaminen käy kalliiksi USA:n veronmaksajille

Tiger Woods vastaanottamassa Donald Trumpin myöntämää Presidentin vapaudenmitalia

Donald Trump on pelannut virkakautensa aikana 223 kierrosta omistamillaan kentillä. Näistä aiheutuneiden kulujen arvioidaan nousseen yli 115 miljoonaan dollariin.

Presidentti Donald Trump seurueineen viettää Thanksgiving-päivää ja sitä seuraavaa viikonloppua Mar-a-Lago asunnossaan Floridan Palm Beachissa. Jo keskiviikkona hän oli pelaamassa golfia Trump International Golf Clubilla West Palm Beachilla. 

Kierros oli presidenttikauden 225:s, joten tahti on ollut  vajaan kolmen vuoden aikana todella hurja. Hänen edeltäjänsä Barack Obama oli ehtinyt pelata ensimmäisellä virkakaudellaan samana ajankohtana 88 kierrosta, joka sekin on kunnioitettava määrä.

Ennen vaaleja Trump julisti, että golf jää työkiireiden vuoksi, mikäli hän tulee valituksi.

Toisin kävi. Donald Trump on pelannut kahta lukuunottamatta presidenttikautensa kierrokset omistamissaan Resorteissa. Floridan kolmen kentän lisäksi presidentin suuri seurue ja turvakoneisto on kiertänyt ja pelannut myös hänen omistamillaan tiluksilla New Jerseyssa, Virginiassa, Kaliforniassa, Irlannissa sekä Skotlannissa (Turnberry).

Turnberryssa on pelattu neljä kertaa Open Championship, viimeksi 2009, jolloin Stewart Cink kukisti uusinnassa  59-vuotiaan Tom Watsonin

Turnberryssa on pelattu neljä kertaa Open Championship, viimeksi 2009, jolloin Stewart Cink kukisti uusinnassa 59-vuotiaan Tom Watsonin

GETTY IMAGES

Floridassa pelatessaan presidentin seurana ovat olleet muun muassa Jack Nicklaus sekä Tiger Woods, jonka Mastersin ykköstilan innoittamana Trump myönsi tälle USA:n arvokkaimman siviilien kunniamerkin.

Erityiseksi tämän teki se, että Tiger Woodsista tuli ensimmäinen urheilija joka sai mitalin aktiiviuransa aikana. 

Huffpost-sivuston artikkelissa arvioidaan virkakauden golfkierrosten aiheuttaneen suoraan 115 miljoonan dollarin kulut, joista suuri osa koostuu kuljetuksista, seurueen ja henkilökunnan majoituskuluista sekä ylläpidoista.

Tikunnokkaan on luonnollisesti nostettu valtaviin kokonaiskuluihin sisältyvä miljooniin nouseva laskutus Trumpin omistamista Resorteista.

Nuo kaksi kierrosta, joita Trump ei pelannut omistamillaan kentillä, sijaitsevat Japanissa. Golf oli ohjelmanumerona valtiovierailulla ja isäntien kustantamana.

Etsi luettavaa