Hyppää sisältöön

Pitkin Martin Kaymerin reittiä – Sami Välimäki saksalaistähden vauhdissa

Sami Välimäen polku European Tourilla muistuttaa kaksinkertaisen major-voittajan Martin Kaymerin aikoinaan käyttämää reittiä.

Sami Välimäki on kulkenut samankaltaista polkua ammattilaisuransa alun kuin muuan saksalainen major-voittaja, entinen maailmanlistan ykkönen Martin Kaymer.

Martin Kaymer otti ensimmäisen ammattilaiskisan voittonsa EPD Tourilla vuonna 2005, jolloin hän oli vasta 20-vuotias amatööri. Seuraavana vuonna hän siirtyi ammattilaiseksi ja pelasi 14 kilpailua. Hän voitti niistä viisi. Yhdessä kisassa hän pelasi kierrostuloksen 59, vaikka aloitti kierroksen bogilla.

Hyvän menestyksen ansiosta Kaymer sai samalla kaudella kutsuja Challenge Tourille, jossa hän pelasi vain kahdeksan kilpailua. Hän voitti kisoista ensimmäisen ja otti myös toisen voiton myöhemmin. Vaikka hän pelasi vain kahdeksan kisaa, loistava menestyminen niissä riitti Challenge Tourin rankingissa neljänneksi.

Nousu European Tourille oli selviö.

Lue lisää Sami Välimäen European Tour -noususta:

Sami Välimäen ensimmäinen kausi ammattilaisena sujahti niin ikään samalla kiertueella, joka tunnetaan tosin nykyään nimellä Pro Golf Tour.  Välimäki ylsi satelliittikiertueella ”vain” neljään voittoon ja rankingin kakkossijaan. Toisaalta kauden viides voitto tuli NRG Openissa, jonka hän vei uusinnan jälkeen.

Välimäki ei ehtinyt mukaan Challenge Tourille lainkaan, kun nousu pääkiertueelle varmistui jo European Tourin karsinnoissa.  Niihin Kaymerin ei tarvinnut osallistua.

Jos Välimäki jatkaa Kaymerin esimerkkiä, nokialaiselle on luvassa käsittämättömän kova ura.

Debyyttikaudellaan European Tourilla Kaymer tienasi noin 750 000 euroa ja sijoittui rahalistalla sijalle 41. Hänet valittiin myös kauden tulokkaaksi.

Kaymer kävi myös maailmanlistan ykkösenä vuonna 2011, tuolloin saksalainen oli vain 26-vuotiaana. Loppuvuodesta 1984 syntynyt Kaymer on voittanut myös kaksi majoria. Ensimmäinen tuli vuonna 2010 PGA Championshipista, jälkimmäinen neljä vuotta myöhemmin US Openista. 

Tässä Välimäelle tavoitetta tulevaan European Tour -uraan, jonka hän näillä näkymin aloittaa ensi viikon torstaina Leopard Creekin kisasta!

Etsi luettavaa