Hyppää sisältöön

Pickalan uusien saunojen pehmeät löylyt kruunaavat golfpäivän

Pickala on uusinut päärakennuksen kylpytilat. Design-saunat on suunnitellut ja toimittanut Harvia.

Pickala Golfissa voi nyt rentoutua Harvian laadukkaassa ja moniaistillisessa design-saunassa.

Pickala Golfissa heitetään ihan kirjaimellisesti lisää vettä kiukaalle asiakaskokemuksen parantamiseksi, kun kevään aikana saadaan valmiiksi kaksivuotinen päärakennuksen sauna- ja suihkutilojen uudistus.

Toimitusjohtaja Janne Pelkonen kertoo, että käyttöikänsä päähän tullut saunaosasto haluttiin päivittää vastaamaan Pickalan laatutasoa.

Kotimainen Harvia valikoitui kumppaniksi, koska se tunnetaan innovatiivisuudestaan. Kiukaiden valmistuksen lisäksi Harvia myös suunnittelee ja rakentaa sauna- ja spa-tiloja yrityksille ja koteihin.

”Tasalaatuinen ja korkealuokkainen asiakaskokemus on Pickalalle tärkeä menestystekijä. Katsoimme, että tässä kohdin meillä oli mahdollisuus lähteä kehittämään sitä kokonaisvaltaisemmaksi. Jatkossa pelikierroksen voi halutessaan kruunata pehmeissä löylyissä Harvian design-saunassa”, Janne Pelkonen kertoo.



Sekä saunomisella että golfilla on positiivisia terveysvaikutuksia. Golfarit elävät tutkitusti muita pidempään. Harvia puolestaan kertoo nettisivuillaan, että saunominen vähentää riskiä sairastua esimerkiksi sepelvaltimotautiin, aivoinfarktiin tai dementiaan. Löylyissä rentoutuminen lievittää myös lihaskipuja, vähentää stressiä ja parantaa unen laatua.

”Meillä on selkeät ja yhteiset intressit ihmisten hyvinvoinnin edistämisessä. Katsomme, että laadukkaat saunaelämykset sopivat erittäin hyvin osaksi kokonaiskonseptia”, Harvian markkinointijohtaja Päivi Juolahti kertoo.

Kylpytilojen remontti on osa Pickalan ja Harvian kaksivuotista yhteistyösopimusta.

Löylyä lisätään napista painamalla. Painikkeita on saunassa yhteensä kolme.

Löylyä lisätään napista painamalla. Painikkeita on saunassa yhteensä kolme.

Kristian Tervo

Pickalaan valitut kiukaat ovat Harvian Qube 240 Pro -sarjaa. Kiuas hurmaa tyylillään ja vakuuttaa kestävyydellään. Uudet saunat tarjoavat kaikkia aistia hellivän, kokonaisvaltaisen rentoutumishetken.

Saunoissa on tyylikäs led-valaistus ja vedenkestävät kaiuttimet. Löylyä lisätään kahdella valinnaisella automaattipainikkeella, joista toisesta kiukaalle sihahtaa tavallista ja toisesta hajuaistit herättävää, erilaisilla löylytuoksuilla terästettyä vettä. 

”Qube-sarjan kiukaissa on pari yhteisöjen saunakäyttöön kehitettyä ominaisuutta. Ne kestävät jatkuvaa päälläoloa, ja lisäksi ne ovat vähähuoltoisia”, Harvian saunapuolen myyntipäällikkö Kalle Saarinen sanoo.

Saunaprojektin valmistumista odottaa innolla myös entinen huippupelaaja Minea Blomqvist-Kakko, joka tunnustautuu todelliseksi saunaihmiseksi.

”En tiedä mitään parempaa kuin pelata kierros golfia, käydä löylyissä ja mennä saunapuhtaana klubiravintola Spooniin syömään”, sanoo Blomqvist-Kakko, jonka johtama Minni & Roope Golf School vastaa mm. Pickalan opetustoiminnasta.

”Olemme parhaillaan rakentamassa Pickalaan omakotitaloa. Minulle sauna on kodin sydän, ja aion käydä ottamassa uusista saunoista vaikutteita oman saunan suunnitteluun.”

Etsi luettavaa