Hyppää sisältöön

Pickala Golf – Pohjoismaiden suurin golfkeskus

Pickala Golfista löydät Suomen laajimman tarjonnan golfia. Kolme luonteeltaan täysin erilaista kenttää luovat Pickalasta oikean golfarin unelman. Pickalan huippukuntoiset kentät kulkevat kauniissa peltomaisemissa, merenrannassa ja kumpuilevassa metsässä.

Pickalan Golfkeskus sijaitsee n. 40km länteen Helsingin keskustasta noin puolen tunnin ajomatkan päässä. Pickalan kolmen täysimittaisen kentän lisäksi alueelta löytyy 6-reikäinen par 3 -kenttä, sekä mittavat harjoittelumahdollisuudet. Kentän läheisyydestä löytyvät myös mm. uimaranta sekä tenniskentät. 

Park – Pickalan kentistä leppoisin ja levein Park kulkee suurin osin kauniissa peltomaisemissa. Mestaruusmittoihin viritettynä Park tarjoaa haastetta kokeneellekin kilpapelaajalle. Kenttä onkin toiminut isäntänä useammalle Finnish Tourin kilpailulle sekä alle 18-vuotiaiden joukkue-EM-kilpailuille vuonna 2015. Kentän signature väylä on ehdottomasti väylä 17, joka haastaa pelaajan yhdellä Suomen kapeimmista avauksista. 

Forest – Pickalan ylpeys ja klubipelaajan unelma valmistui vuonna 2004. Forest kulkee pääosin kumpuilevassa metsämaastossa vanhojen puiden reunustamana. Etenkin kentän upea takaysi tarjoaa sopivaa haastetta sekä klubipelaajalle että kilpapelaajalle. Forestin griinit ovat jo loistavassa kesäkunnossa ja kenttä pääsikin jo isännöimään GoGolf Big Bang Tourin toista osakilpailua! 

Seaside – Pickalan kolmesta kentästä Seaside vaatii eniten tarkkuutta tiiltä. Etuysi sukeltaa klubin välittömästä läheisyydestä peltojen ja metsien keskelle. Seasiden takaysi kulkee Pickalan lahden raunamilla ja tarjoaa upeat maisemat kierroksen loppuun asti.  Kentän väylät ovat jo loistavassa tikissä, ja greeneistäkin suuri osa kiitettävässä kunnossa. 

Pickala on tällä viikolla GoGolfin viikon kenttänä. Viikon diilinä Pickala Green Fee x 2 + poletti hintaan 80€ koko viikon! Käy hyödyntämässä diili täältä!

(Diilin voi hyödyntää myös ilman GoGolf jäsenyyttä, koska #gogolfkesäkuu)​

 

Etsi luettavaa