Hyppää sisältöön

PGA Tour – Molinari murskavoittoon, Tiger neljänneksi

Francesco Molinari lähti sunnuntain kierrokselle jaetulta johtopaikalta. Hän pelasi päätöskierroksen kymmenen lyöntiä haastajaansa paremmin.

Italialainen Molinari esitti sunnuntaina huikean pelinäytöksen. Takaysi alkoi eaglella ja neljällä peräkkäisellä birdiellä. Päivän tulos 62, -8 vei voittoon kahdeksan lyönnin turvin tuloksessa -21.

Francesco oli selvästi kilpailun paras pallonlyöjä ja sortui viikon aikana vain kahteen bogiin. Sunnuntaina hän piti silmällä tulostauluja ja tiesi olevansa johdossa etuysin jälkeen. Takaysillä oli tarkoitus tehdä lisää birdejä ettei kukaan pysty ottamaan häntä kiinni. Suuri johtoasema teki viimeisistä väylistä nautinnolliset.

Voitto oli ensimmäinen PGA Tourilla ja varmistaa pelioikeuden myös ensi kaudeksi. Molinari on pelannut PGA Touria ja European Touria kaudella 2018 ja haluaa olla molempien tourien jäsen myös tulevaisuudessa. 

Tiger Woods viihdytti yleisöä viimeisen kierroksen hyvällä pelillä. Tulos 66, -4 vei yhteistulokseen -11 ja neljännelle sijalle. Woods oli kelvollinen kaikilla osa-alueilla mutta parhaimmillaan griineillä uuden putterin siivittämänä. 

Tulospalvelu

 

Etsi luettavaa