Hyppää sisältöön

PGA Championshipissä mentiin viikonlopulle kiinalaiskomennossa

Haotong Li johtaa PGA Championshipiä San Franciscossa.

Haotong Li yllättyi itsekin huippukunnostaan. Brooks Koepka jatkaa edelleen kärkikahinoissa ja kolmannen perättäisen PGA Championshipin metsästystä.

Haotong Li siirtyi PGA Championshipin johtoon. Kiinalainen johtaa tasaista kilpailua kahdella lyönnillä pelattuaan toisen kierroksen viisi alle parin (67-65).

Taikuri yllättyi itsekin tempustaan. Li on maailmanlistalla sijalla 114, joten hän pääsi kisaan mukaan viimeisten joukossa. Hän aloitti kilpailemisen koronatauon jälkeen vasta hiljattain, eivätkä kaksi ensimmäistä kisaa sujuneet hyvin. Hän arveli, että siitä saattoi olla jopa hyötyä.

”En voinut kuvitella, että pystyn pelaamaan näin hyvin. Minulla ei ollut lainkaan itseluottamusta. Ehkä ne (huonot tulokset) helpottivat selvittämään vähän päätäni,” Li kertoi kierroksen jälkeen medialle.

Myös eurooppalaisilla kulkee, sillä Englannin Tommy Fleetwood ja Justin Rose sekä Ranskan Mike Lorenzo-Vera jakavat toista sijaa tuloksella -6. Samaan nippuun kuuluvat myös Yhdysvaltain Brooks Koepka ja Daniel Berger sekä Australian Jason Day. Koepka hakee kolmatta perättäistä PGA Championship -voittoa.

Day, joka on voittanut aiemmin turnauksen kertaalleen, johti kisaa avauskierroksen jälkeen ja on edelleen tiukasti mukana voittotaistelussa.  Sen sijaan Fleetwood ei ole aiemmin majoria onnistunut viemään, mutta kakkostiloja on plakkarissa pari kappaletta.

”Majorit ovat yleensä kovimpia testejä. Kun pelaa maailman parhaita pelaajia vastaan ja maailman vaikeimmilla golfkentillä, niin toivottavasti se tuo minusta parhaan esiin. Se testaa pelin jokaista puolta sekä henkisesti että fyyisesti. Olen aina nauttinut siitä”, Fleetwood sanoi.

Paras pohjoismaalainen pelaaja on Ruotsin Alex Norén, joka on tuloksella -4 (67-69) jaetulla 11. sijalla. Norjan Viktor Hovland on tuloksessa -1 jatkaen viikonlopulle.

Kahden päivän jälkeen cut-rajaksi +1, jonka väärälle puolelle jäivät mm. Henrik Stenson, Sergio Garcia ja toisella kierroksella täysin romahtanut Martin Kaymer, joka oli avauskierroksen jälkeen kolmantena, mutta pelasi perjantain peräti 12 yli parin!

Saksalaisen tulos heikkeni päivässä melkein lyönnin per reikä.

Tiger Woodsin tulos on par ja maailmanlistan ykkösen Justin Thomasin +1. Heidän kanssaan kaksi ensimmäistä pelannut Rory McIlroy on tuloksessa -1. Avauspäivät yhdessä pelannut trio jatkaa siis kokonaisuudessaan viikonlopulle, vaikka kärkeen on jonkin verran matkaa.

Tulospalvelu

Kilpailun näyttää suorana lähetyksenä Viaplay ja V sport

Etsi luettavaa