Hyppää sisältöön

PGA Championship sallii etäisyysmittarit – mikä on seuraava taho, joka poistaa ne pannasta?

Etäisyysmittarien käyttö on sallittuaa harjoituspäivänä myös Masters Tournamentissa. Kuvassa Jordan Spiethin caddie Michael Greller.

Etäisyysmittarien salliminen on luonteva askel huippugolfin kehityspolulla, koska se nopeuttaa kaiken järjen mukaan kilpapelaajien lyöntiin valmistautumista.

GOLF ON syntynyt jo keskiajalla konservatiivisena tunnetulla Britteinsaarilla, joten on selvää, ettei laji ole kärkäs tekemään suuria muutoksia.

Eilen sellainen kuitenkin nähtiin, kun Yhdysvaltain PGA ilmoitti, että etäisyysmittarit ovat tästä vuodesta lähtien sallittuja sen järjestämissä major-turnauksissa eli miesten, naisten ja seniorien PGA Championshipissä.

Jo oli aikakin, moni ajatteli.

AMMATTILAISGOLFARIEN JÄRJESTÖN puheenjohtaja Jim Richerson perusteli päätöstä muun muassa sillä, että se tekee pelistä sujuvampaa, kun vilkaisu lasermittariin riittää antamaan oikean mitan kohteeseen.

Nykyään etäisyysmittarien käyttö on golfin sääntöjen mukaan sallittua, ellei niitä ole erikseen kielletty. Pannassa ne ovatkin oikeastaan enää golfin korkeimmalla tasolla, kuten majoreissa ja isoilla kiertueilla.

Kielto perustuu siihen, että golfin yhtenä taitoelementtinä on pidetty sitä, että pelaaja tai caddie pystyy silmämääräisesti arvioimaan etäisyyden pallolta kohteeseen.

Käytännössä ns. pelikirjat eli yardage bookit ovat kuitenkin olleet jo pitkään niin tarkkoja, että niiden, kentän etäisyysmerkintöjen ja lipun paikan kertovien viheriökarttojen avulla pelaajat tietävät kaikki tärkeät etäisyydet kentällä metrin tarkkuudella.

Näin ollen etäisyysmittarien salliminen ei helpota pelaamista, mutta todennäköisesti tulee sitä nopeuttamaan.

PGA CHAMPIONSHIP on miesten neljästä majorista kaikkein avarakatseisin. Esimerkiksi vuonna 2019 se myönsi John Dalylle luvan käyttää kilpailussa golfautoa, koska polven nivelrikon vuoksi hän ei pystynyt kävelemään pitkiä matkoja.

Olisiko tämä voinut tapahtua Augusta Nationalissa ja Masters Tournamentissa? Ei ikimaailmassa.

Nyt kysymys kuuluu: mikä on seuraava taho, joka sallii laserkiikarien käytön? Itse veikkaan, että se on Challenge Tour, jossa etäisyysmittarien käyttöä ensin testataan, minkä jälkeen mittarit sallitaan myös European Tourilla.

Challenge Tourilla ei ole caddie-pakkoa, joten siellä jos missä etäisyysmittarien salliminen olisi järkevää pelin nopeuttamisen kannalta.

Etsi luettavaa