Pebble Beachin kisa ratkeaa vasta tänään – kärjessä Justin Rose

Jussi Miettinen
Justin Rose lähtee tänään hakemaan ensimmäistä voittoaan yli neljään vuoteen. DP World Tourilla Daniel Gavins uitti pallon kaksi kertaa päätösreiällä – ja voitti silti.
Olympiavoittaja Justin Rose ei ole päässyt pitämään voittajan puhetta sitten tammikuun 2019, jolloin hän vei nimiinsä Farmers Insurance Openin. Tänään englantilaisella on mahdollisuus korjata tilanne, sillä hän johtaa Pebble Beach Pro-Amia kahden lyönnin erolla. Rosen tulos on -15.
Kilpailun päätöskierros jouduttiin eilen keskeyttämään pimeyden takia, ja sitä jatketaan tänään aamulla paikallista aikaa. Televisiolähetys alkaa Discovery+lla klo 18.
Kilpailu on kuitenkin kaikkea muuta kuin ratkennut, sillä tuloksessa -13 on kolme pelaajaa: Peter Malnati, Denny McCarthy ja Brendon Todd.
Malnati pelaa Rosen kanssa kärkiryhmässä. McCarthyllä on jäljellä kolme reikää ja Toddilla kuusi.
Gavins voitti DP World Tourin kilpailun
DP World Tourilla Daniel Gavins otti voiton Ras Al Khaimah Championshipissä uskomattomien vaiheiden jälkeen.
Hän johti kilpailua kahdella lyönnillä ennen päätösreikää, mutta löi estealueella kaksi kertaa. Siitä huolimatta hän onnistui tekemään viimeiselle tuplan, mikä riitti voittoon, kun hänen edellään pelannut Alexander Björk teki bogin.
Shot 1: Water 🌊
— DP World Tour (@DPWorldTour) February 6, 2023
Shot 2: Penalty drop ❌
Shot 3: Fairway 🚀
Shot 4: Water 🌊
Shot 5: Penalty drop ❌
Shot 6: Hits green 🎯
Shot 7: Holes a tournament winning 28ft putt 🤯
The 72nd hole with @DanielGavins had it all.#RakGolfChamps pic.twitter.com/mvIGRCrVYS
Gavinsille voitto oli uran toinen.
Kisaan osallistuivat myös Sami Välimäki ja Tapio Pulkkanen, mutta he putosivat jatkosta kahden kierroksen jälkeen.
Välimäki on kiertueen rankingissa nyt 13:ntena. Tällä viikolla hän osallistuu Singapore Classic -kisaan Pulkkasen, Kalle Samoojan ja Mikko Korhosen tapaan.
Ancer vei Saudi-kisan
Abrahan Ancer oli puolestaan vahvin sunnuntaina päättyneessä Asian Tourin Intenational Seriesin -kisassa. Saudi International -kisan pelaajisto oli todella vahva, sillä mukana oli myös LIV Golfin pelaajat.
Ancerin, joka itsekin pelaa nykyään LIV Golfissa, voittomarginaali PGA Tourilla pelaavaan Cameron Youngiin oli kaksi lyöntiä. Lucas Herbert, jonka pääkiertueet ovat PGA Tour ja DP World Tour, sijoittui kolmanneksi.
Kilpailun potissa oli viisi miljoonaa dollaria, josta voittajalle heltisi miljoonan verran.
TULOSPALVELUT
DP World TOUR
Qatar Masters
Tapio Pulkkanen, Kalle Samooja ja Sami Välimäki
LPGA
Maybank Championship
Matilda Castren
LADIES EUROPEAN TOUR
Aramco Team Series, Riyadh
Noora Komulainen, Tiia Koivisto ja Ursula Wikström
AMATÖÖRIGOLF
Naisten joukkue-MM-kilpailut (Espirito Santo Trophy)
Katri Bakker, Henni Mustonen ja Emilia Väistö
AMATÖÖRIGOLF
LETAS
Santander Golf Tour, Zarazoga
Emily Penttilä, Tiia Teiniketo ja Emilia Tukiainen
LEGENDS TOUR
AMATÖÖRIGOLF
European Men’s Club Trophy
Espoo Ringside Golf (Tommy Gulin, Joonas Hinkkanen ja Jussi Sahravuo)
AMATÖÖRIGOLF
Spanish International Ladies’ Stroke Play Championship
Anna Backman, Ada Huhtala, Oona Kuronen, Sandra Palin ja Adeliina Virtanen