Hyppää sisältöön

Paul Casey hamuaa Ryder Cup -paikkaa

Paul Casey haluaa jälleen osaksi Ryder Cupia

Paul Casey luopui European Tour -jäsenyydestään vuonna 2014. Hän ei voitu täten valita Ryder Cupiin vuosi sitten, vaikka pelillisesti paikka olisi hänelle kuulunut. Nyt englantilainen haluaa palata Ryder Cupiin ja kotikiertueelleen.

Paul Casey on yksi eurooppalaisen golfin ikoneista. European Tourilla 13 kertaa voittanut Casey on pelannut urallaan kolme Ryder Cupia, joista viimeisimmästä on jo yhdeksän vuotta. 

Kello tikittää ja Casey, 40, kokee, että parasta peli-ikää on jäljellä 3-5 vuotta. Englantilainen voitti edellisen kerran vuonna 2014, silloin Euroopassa KLM Openin. PGA Tourilla Casey on tullut tunnetuksi useista niukoista tappioistaan, mutta lukuisat kärkipään sijoitukset ovat nostaneet nykyisen world ranking -sijoituksen 15:nneksi. 

Casey on mahdollisesti ainoa pelaaja maailmassa, joka on jätetty ulos Ryder Cupista, vaikka valintahetkellä hän on ollut maailmanlistan kymmenen parhaan joukossa. Vuoden 2010 tapahtumasarja jätti monien arvioiden mukaan arvet Caseyhin. Maailmanlistan yhdeksännellä sijalla valintahetkellä ollut Casey ei saanut kapteenin villiä korttia, vaan se annettiin samassa ryhmässä FedEx Cupin finaalia pelanneelle Padraig Harringtonille

”Tottakai olin todella pettynyt, kaikki kierrosta seuranneet näkivät sen. Se ei kuitenkaan vaikuttanut päätökseeni luopua European Tourista, ne väitteet ovat valhetta”, Casey sanoi. 

Tapahtumasarjassa viitataan tilanteeseen, jossa Harringtonin vaimo näytti irlantilaiselle peukkua kesken kierroksen. Harringtonin vaimo oli saanut tiedon valinnasta pelin lomassa. Molemmat osapuolet tiesivät villin kortin valinnan olevan näiden pelaajien välinen, ja sillä hetkellä Casey tiesi jääneensä ulos joukkueesta. 

Paul Casey on jo ollut yhteydessä Ryder Cup -kapteeniin Thomas Björniin. Vaikka Casey pelaa European Tourilla osan kaudestaan, pysynee päätyömaana edelleen PGA Tour. Arizonassa asuvan Caseyn pääsy joukkueeseen voi hyvin olla jälleen kapteenin valinnan armoilla. Siksi suhteet tanskalaiskapteeniin kannattaa pitää lämpiminä. Muihin pelaajiin ne eivät yleisen mielipiteen mukaan ole kaikkein läheisimmät. 

Etsi luettavaa