Hyppää sisältöön

Paremmalla onnella Castrenilla olisi ollu aineksia vaikka mihin: ”Neljä birdie-puttia kierähti”

Matilda Castren aloitti lupaavasti Kanadassa, vaikka aineksia parempaankin. KUVA: GETTY IMAGES

Matilda Castren jakaa avauspäivän jälkeen 16:ta sijaa Kanadassa.

Kolmella birdiellä kierroksensa aloittanut Matilda Castren on avauspäivän jälkeen hyvissä asemissa LPGA Tourin CP Women’s Openissa. Castren pelasi avauskierroksen 67 lyönnillä eli neljä alle parin, mikä riittää 16. sijaan.

Kilpailua johtaa Paula Reto. Eteläafrikkalainen rikkoi Ottawa Hunt and Golf Clubin kenttäennätyksen 62 lyönnin kierroksellaan. Kärkeen Castrenilla on viisi lyöntiä eroa.

Kymmenenneltä reiältä kilpailunsa aloittanut Castren pelasi kierroksen avauspuolikkaan kolme alle parin, kun ensimmäisten reikien birdien lisäksi hänen korttiinsa merkittiin vain par-tuloksia.

Kierroksen jälkipuoliskolla Castren teki birdien rei’illä yksi ja kuusi nousten parhaimmillaan tulokseen viisi alle parin, mutta bogi päivän toiseksi viimeiselle reiälle pudotti suomalaisen kärkikymmeniköstä.

Vaikka Castrenin nimi löytyy tuloslistalta varsin korkealta, hän ei ollut täysin tyytyväinen avauspäivänsä tulokseen.

”Tuntuu, että tulos olisi voinut olla niin paljon parempikin tänään. Putit menivät koko ajan ihan reiän vierestä. Vauhdit olivat tänään kohdallaan. Minulla kierähti neljä birdie-puttia reiästä ulos”, harmitteli 28 kertaa torstaina putannut Castren tiedotteessa.

Castren piti omaa tekemistään avauskierroksella keskikertaisena. Tyytyväiseltä hän vaikutti oikeastaan muutamaan onnistuneeseen wedge-lyöntiin.

”Löin par-viitosilla wedget tosi lähelle. Sieltä tuli muutama ihan lyhyt birdie. Se auttoi tuloksenteossa”, hän kertoi.

Vaikka tekeminen ei tyydyttänyt tulos 67 on hyvä alku kilpailulle. Castren sanoi, että siitä on hyvä jatkaa perjantaille. Hän lähtee toiselle kierrokselle aamupäivän ryhmissä, jonka hän näkee selkeänä etuna.

”Täällä on satanut ja kenttä on melko pehmeä. Griineillä oli paljon alastulojälkiä ja kengänjälkiä, jonka takia pallo pomppi aika paljon. Toivottavasti aamulla pääsisi vähän tuoreemmille griineille. Ja toivotaan myös, että huomenna ne putit kierähtävät reikään.”

Kilpailun toinen suomalaispelaaja, Sanna Nuutinen aloitti kilpailunsa 72 lyönnin kierroksella. Sijalla 105 oleva Nuutinen teki torstaina neljä birdie, kolme bogia ja yhden tuplan.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa