Hyppää sisältöön

Opi golfia Markon kanssa: Loivenna downswingiä, paranna osumien laatua

Downsvingin loiventaminen auttaa yhteen jos toiseen virheeseen golfsvingissä.

Golfopettaja Marko Kumm on huomannut, että moni harrastajapelaaja tulee liian jyrkästi palloon. Usein tämä tarkoittaa sitä, että mailan liikerata on leikkaava eli pallolle tullaan ulkoa sisään. Tämä aiheuttaa paitsi slaissikierrettä myös huonoja osumia.

Downsvingiä voi loiventaa esimerkiksi parantamalla backsvingiä. Jutun pääkuvan paikalla olevalla videolla GoGolf-valmentajana työskentelevä Marko kertoo ja näyttää harjoitteen, jonka avulla loivempaan tulokulmaan johtavaa backsvingiä kannattaa harjoitella.

Harjoitteessa taaksevienti jaetaan kahteen osaan. Ensin maila viedään vaakasuoraan asentoon ja pysäytetään siihen paikkaan.

Tässä vaiheessa yritetään saada sellainen tunne, että ylemmän käden ranne on suorana ja lapa hieman suljettuna. Tämän jälkeen tehdään kierto loppuun eli käännytään lantiosta ja hartioista backsvingin yläasentoon.

Ranteita ei tarvitse enää taivuttaa, vaan pikemminkin ne pyritään pitämään vakaina. Lapaa ei enää tässä vaiheessa haluta aukaista, sillä se johtaa liian pitkään taaksevientiin.

Kun downsvingissä lapa pysyy ranteiden takana, svingi loivenee, mikä auttaa saamaan toistettavammin hyviä osumia palloon.

Kuvauspaikka GoGolf Lounge, Espoo. Lokakuun ajan harjoittelet loistavissa olosuhteissa huippuedullisesti. Tutustu >>

MAINOS

Oletko päättänyt olla parempi golfari ensi kaudella?

Varaa paikka GoGolf-valmennuksen suosituilta talvikursseilta – ja nautit pelamisesta ensi kesänä aiempaa enemmän.

Etsi luettavaa