Hyppää sisältöön

Onnellinen Linda Osala metsästää voittoa Pickalassa: ”Superkierrosta lähden tavoittelemaan”

Linda Henriksson lähtee lauantain kierrokselleen Pickala Parkin ykköseltä kello 8.34. Kuva: Tomi Natri

Lauantain finaalikierrokselle LET:n kisassa kolmen lyönnin takaa-ajomatkalta lähtevä Osala uskoo pystyvänsä parantamaan torstaina tekemäänsä omaa pääkiertueen ennätystään

Kotikilpailun voittaminen on kaikille urheilijoille unelmien täyttymys. Sitä unelmaa pääsee lauantaina jahtaamaa Linda Osala, joka lähtee neljänneltä sijalta Ladies Open by Pickala Rock Resort -kilpailun päätöskierrokselle.

Osala pelasi 66 lyönnin huippukierroksen torstaina, eikä meno hyytynyt perjantainakaan, vaan tulostaululla komeili päivän päätteeksi 69 lyönnin kierrostulos.

Yhteistuloksessa -9 oleva Osala on kolme lyöntiä kilpailua johtavaa Johanna Gustavssonia jäljessä. Heidän väliin mahtuvat toisena oleva Carmen Alonso (-11) ja kolmatta sijaa pitävä Christine Wolf (-10).

Kärkinelikosta vain Wolff on onnistunut kertaalleen voittamaan LET:n kisan, joka antaa kauempaakin voittotaistoon pyrkiville toiveita.

Onnellista pelaajaa ei vaivaa mikään

Osala oli tyytyväinen päivän esitykseensä, vaikka ulosmenon kolmen birdien jatkeeksi hän onnistui sisääntulossa vain kerran. Viimeisellä ysillä korttiin kirjattiin myös bogey par-viitosella veteen vasemmalle päätyneen lyönnnin johdosta.

”Jotenkin kaikki se kova lataus alkoi vähän laskea takaysin lopussa. Osku (caddie) kysyi kuudellatoista, että mikä sua vaivaa. Mä sanoin, että mua vaivaa varmaan se, että mua ei vaivaa mikään”, onnellinen Osala nauroi kierroksen jälkeen.

Osalalla on lauantaina mahtava tilaisuuus parantaa uransa parasta LET-sijoitusta, joka on viime vuonna Ahvenanmaan LET-kilpailussa tullut kahdeksas sija, mutta myös ottaa voitto kotikilpailussa. Siihen Osalalla on selvä kaava, miten hän lähtee voittoa tavoittelemaan.

”Ajattelen, että vedetään sellainen superkierros tauluun. Sitten ei voi mitään, jos joku pelaa paremmin. Omat tavoitteet ja suunnitelmat ovat selvät”, Osala linjasi jämäkästi.

Osala ei ole ainoa suomalainen, joka on kilpailun kärkikymmenikössä, sillä perjantaina päivän parhaan kierrostuloksen (66) pelannut Noora Komulainen jakaa yhdeksättä sijaa tuloksessa -6.

Lauantain kierroksella nähdään Osalan ja Komulaisen lisäksi ainoana suomalaisamatöörinä Katri Bakker (-4, 17.), Elina Nummenpää (-3, 27.), Tiia Koivisto (-2, 32.), Sanna Nuutinen (-1, 41.), Ursula Wikström (-1, 41.) ja Niina Liias (par, 53.).

Seitsemän suomalaista pääsi jatkoon, seitsemän karsiutui. Viidestä amatööristä neljä karsiutui.

Ladies Open by Pickala Rock Resort -kilpailun päätöskierros käynnistyy klo 8.45.
Linda Osalan starttiaika on 10.34, Noora Komulaisen peli käynnistyy 10.12.

Kilpailua voi seurata myös Ruutu-palvelusta ja Yleltä kello 13–16.

Lähde: Golfliiton tiedote

Tulospalvelu

Etsi luettavaa