Hyppää sisältöön

Onko Nelly Korda matkalla kohden ensimmäistä major-voittoaan?

Nelly Korda tavoittelee sunnuntaina uransa ensimmäistä major-voittoa

22-vuotias Nelly Korda (-15) jakaa kärkipaikkaa Lizette Salasin kanssa Women´s PGA Championshipssa Atlantassa. Kolmatta sijaa jakaviin on eroa viisi lyöntiä.

Naisten kauden kolmannessa majorissa on sunnuntaina luvassa kaksinkamppailu kahden USA:n pelaajan, Nelly Kordan ja Lizette Salasin välillä.
Korda on tässä taistossa ehdoton ennakkosuosikki LPGA:n kiintotähtenä ja ainoana Tourin pelaajana,  joka on kuluvalla kaudella voittanut jo kahdesti.

Hienolta uralta puuttuu toistaiseksi major-voitto, jollaisia 22-vuotiaan tsekkitaustaisen Kordan yleisesti odotetaan voittavan useitakin, mikäli kehityskulku jatkuu nähdyn kaltaisena. 
Edellisviikolla Korda voitti tuloksella 25 alle parin, joten seitsemän viimeisen kierroksen saldo on hurja, -40.

Kordalla on majoreista yksi kakkostila ja kaksi kolmosta, joten sunnuntai on mahdollisuus, joka asettaa kenelle tahansa paineita.

31-vuotias Lizette Salas on voittanut urallaan yhden  pääkiertueen kilpailun (2014) ja ollut majoreissa neljästi kymmenen joukossa.  Salas on pelannut konemaisesti Atlanta Athletic Clubin tuloksin 67-67-67,-15.
Sama tulos päätöskierroksella voisi hyvinkin riittää Kordan kukistamiseen.

Kolmatta sijaa jakavista vakavimman haasteen kärkiparille voi heittää edellisesssä parissa pelaava Thaimaan ensimmäistä kauttaan pääkiertueella pelaava Patty Tavatanakit, joka voitti kauden ensimmäisen majorin, ANA Inspirationin. 

Italian Giulio Molinaro ja Ranskan Celine Boutier (-10) jakavat kolmatta sijaa, eurooppalaisten tavanomaista vahvempaa panosta tukevat seitsemäntenä olevat Madelene Sagstrom ja  Saksan Esther Henseleit (-7), joille hyvä menestys majorissa nostaisi merkittävästi mahdollisuuksia Solheim Cupin karsinnassa.

Matilda Castrén karsiutui tuloksin 75-77,+8.

Elisa Viihde Viaplay ja V Sport Golf näyttävät finaalipäivän tapahtumat kello 19.00-01.30

Tulospalvelu

Etsi luettavaa