Hyppää sisältöön

Olympialaisiin valmistautuvat sisarukset viihtyvät Ruissalossa: ”Suomi ja Turku ovat ylittäneet odotuksemme”

Sisarukset Santiago ja Magdalena Simmermacher suuntaavat Turusta ystäviensä luokse Mallorcalle ennen Tokion matkaa

Argentiinan ykköspelaaja hakee Gant Openista ensimmäistä voittoa pääkiertueella. Tokion olympialaisiin osallistuminen on Maggie Simmermacherin suuri unelma.

Yksi kaukaisimmista vieraista Gant Ladies Openissa on Argentiinan Magdalena ”Maggie” Simmermacher, joka on matkassa veljensä, caddienä toimivan Santiagon kanssa.

Simmermacher pelaa LET:lla toista kautta. Edellisvuonna hän oli Ranskan avoimissa toisena, kuluvan kauden avauskisassa Etelä-Afrikasassa hän oli kymmenes. 
Kaikkiaan kisoja on takana pääkiertueella 30.

”Meillä ei ole varsinaista kotia Euroopassa. Väliviikkojen aikana majoitumme ystäviemmme luona Mallorcalla.”, Simmermacher kertoi yhteisellä pro-am kierroksella tiistaina.

Sisarukset kehuivat lähes kilpaa viihtymistään Ruissalossa jo ensimmäisellä kohtaamisellamme. 
Torstaina hyvin menneen kierroksen (68,-3) jälkeen he olivat entistä tyytyväisempiä oloonsa Ruissalossa.

”Palelimme edellisviikolla Lontoossa. Täällä on upeat kelit. Parasta on kuitenkin ihmisten ystävällisyys ja palvelujen toimiminen kisa-alueella, hotellissa. Kaikissa palvelutilanteissa”, Santiago ylistää.

Amatöörinä Simmecmacher voitti kotimaassaan kaiken mahdollisen, opiskeli VIrginiassa USA:ssa ja edusti maataan muun muassa kolmasti MM-kisoissa.
Turun jälkeen seuraava kisa ovat Tokion olympialaiset.
Rion olympialaisiin ei naispuolisia golfareita mahtunut. Japaniin Simmermacher oli ainoa riman ylittänyt.

”Tuntuu tietysti hienolta päästä ensimmäisenä mukaan”, maailmanlistalla sijalla 394 oleva Simmermacher kertoi leveä hymy kasvoillaaan.

Simmermacher on pelannut kauden 2021 kaikki kilpailut. Varsinainen onnenpotku hänelle kävi Ruotsin yhteiskisan harjoituspäivänä.
Pelikaveriksi järjestyi kisan emäntä Annika Sörenstam.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Magdalena Simmermacher (@maggiesimmer) jakama julkaisu

Santiago Simmermacher valmistui viisi vuotta sitten insinööriksi. Hän on vapaalla töistä ja on ollut Maggien matkassa jo huhtikuusta.

”Sisarellani on unelma olympialaisista ja ammattilaisena menestymisestä. Haluan olla auttamassa niiden toteuttamisessa”, hän perustelee irtaantumistaan.

Simmermacherin perhe on isännöinyt amatöörikisoissa Argentiinassa pelanneita suomalaisia. 
Teemu Toivonen ja Antti Lassila. Oli ilo saada heidät vieraaksemme”, Maggie muistelee.

Ratkaisu syntyy lähipelissä ja viheriöillä

Tiistain kierroksella Maggie Simmermacher osoittautui varsin tarkaksi pallonlyöjäksi etenkin avauksissa, mutta myös Aura Golfissa tärkeissä keskipitkien rautojen lyömisessä.

”Ruissalon kenttä on minulle todella mieluisa. Se on hyvin samanolonen, kuin ne kentät joita kotimaassani pelaan. Torstaina onnistuin hyvin lähipelissä, siitä tuo tulos tuli.”
”Olin kyllä hyvin hämmästynyt nähdessäni, että vain kourallinen pelaajia kiersi alle parin. Viheriöiden muodot ovat vaikeampia kuin miltä ne näyttävät.

Krista Bakker ja Christine Wolff ovat torstain tapaan iltapäiväkierroksella (13.37) pelikavereina.

”Olen tottunut voittamaan kotimaassani ja yliopistosarjoissa. Uskon, että hyvällä pelilläni olen kärkitaistossa lauantaina. Voitto on se, mitä lähden tavoittelemaan.” 

Ruutu-palvelu näyttää toisen päivän tapahtumat suorana klo 13.00-18.00

Tulospalvelu

Etsi luettavaa