Hyppää sisältöön

Oliver Lindell aloittanut vahvasti kotikisan – jakaa neljättä sijaa yhdeksän reiän jälkeen

Oliver Lindell on aloittanut vahvasti Vierumäen kilpailun.

Aamulla startanneet suomalaiset ovat aloittaneet erinomaisesti Vierumäki Finnish Challengen. Parhaiten suomalaisista on aloittanut Oliver Lindell.

Oliver Lindell jakaa viidettä sijaa tänään tänään käynnistyneessä Vierumäki Finnish Challenge -kilpailussa, kun porvoolainen on pelannut yhdeksän reikää. Lindell on tuloksessa kolme alle parin, kun kärkimies Etelä-Afrikan Bryce Easton on 12 reiän jälkeen tuloksessa kuusi alle parin.

Lindell aloitti kierroksensa kahdella birdiellä. Kolmoselle Oliver teki bogeyn, jonka hän kuittasi tekemällä kaksi perättäistä birdietä rei’ille kuusi ja seitsemän. Muille rei’ille Oliver on tehnyt par-tuloksen.

Lindellille on tärkeää menestyä Vierumäellä hyvin, sillä se toisi pelimahdollisuuksia loppukauden kilpailuihin. Seuraavaksi kiertue siirtyy Tanskaan, jossa pelataan Made in Danmark -Challenge. Sijoittumalla kotikisassa kymmenen parhaan joukkoon, Lindell varmistaisi paikan Silkeborg Golf Clubilla pelattavassa kisassa.

Lindell on kiertueen rankingissa ennen Vierumäen kisaa sijalla 43, kun rankingin 45 parasta pelaajaa pääsee mukaan Genevessä elokuun lopussa pelattavaan Rolex Trophyyn.

Vierumäellä tulostaso on kova, sillä tuuli on tyyntynyt eilisestä. Tuulen suunta onkin edelleen sama eli pohjoinen. Kakkossijaa jakavat Darius van Driel ja Victor Riu tuloksella neljä alle parin eli Oliverilla on lyönti matkaa toiseen sijaan.

Suomalaisista myös Rasmus Karlsson ja Mikael Salminen ovat aloittaneet hyvin. He ovat kuuden reiän jälkeen kaksi alle parin tuloksessa jakaen 12. sijaa.

Roope Kakko ja Peter Erofejeff ovat yhdeksän reiän jälkeen parissa, Aleksi Myllymäki ja Kalle Sneck puolestaan yhden yli. Muut suomalaiset lähtevät kierrokselle iltapäivällä.

Tulospalvelu

Vierumäki Finnish Challenge -kisaan on yleisöllä vapaa pääsy

Etsi luettavaa