Hyppää sisältöön

Nyt on tarjolla aitoa linksiä – suuntaa Vuosaareen!

Vuosaari Golfissa väylät pomppivat tällä hetkellä

Vuosaari Golfin kenttä on paahtunut kesän helteissä kuin paahtoleipä liian kuumassa paahtimessa. Se ei välttämättä ole kentälle optimaalinen tilanne pitkässä juoksussa, mutta pelaajille Suomessa on harvoin tarjolla näin aitoa links-golfia.

Vuosaari Golfin syvät bunkkerit ja kivikovat väylät kutsuvat golfareita luokseen. Kentän väri on muuttunut vihreästä kohti kellertävää päivä toisensa jälkeen. Sprinklerit toimittavat vettä tärkeimpiin kohtiin, mutta koko aluetta lienee mahdoton kastella sen vihreäksi pitämiseksi – eikä se varmasti ole tarkoituskaan. 

Kaikki Vuosaaressa pelanneet tietävät, että kenttä tarjoaa ajoittain mahtavan pitkiä rulleja golfpallolle. Erityisesti myötätuuleen ja alamäkeen lyödessä monet draiviennätykset ovat herkässä. Jo heti ensimmäisellä väylällä tulee myös selväksi, että vettä on säästetty viheriöiden kasteluun – niitä ei sovi päästää paahtumaan samoin kuin väyliä. 

Jo alkuun pystyi huomaamaan, että ilman tuulta lyötynä pitkällä raudalla mittaan pystyi hyvin lisäämään noin 30 metriä pomppuja. Naurettavaksi homma ei missään nimessä ole mennyt, mutta normaalisti monelle pitkähkö kenttä ei käytännössä pelannut lainkaan pitkänä. 

”Meillä helteet ovat näkyneet vähän kierrosmäärissä. Varjoisia paikkoja ei ole kentällä kovin paljoa, joten se saattaa tehdä siitä keskipäivällä aika kuuman pelattavan”, Harri Mankki kertoo. 

Vuosaaren toimitusjohtaja uskoo kuitenkin, että pelaajat nauttivat kentästä juuri sellaisena kuin se nyt on. 

”Asiakkaat ovat hyvällä tuulella. Klubitalolla kuuluu virvoikkeita varmasti kovempaa vauhtia kuin koskaan. Onhan se varmasti hauskaa kun kierrokselta jää usein ainakin muutama lyönti, joka on mennyt paljon odotettua pidemälle”, Harri kertoo. 

Omassa ryhmässämme loistavat draivit loistivat ainoastaan poissaolollaan. Pitkä rauta oli kuitenkin nimensä veroinen ja riitti mitan puolesta erittäin hyvin korvaamaan vinot avaukset. GoGolfin USA:n kirjeenvaihtaja Jokke Altonen ja legendaarinen golfkauppiaspioneeri Janne Altonen nauttivat niin ikään heteisestä päivästä. Floridan lämpöön tottunut Jokke tuntui olevan ainut keneen helle ei vaikuttanut. 

”Tämä on Floridassa täysin normi päivä. Suomessa ihmiset eivät vain ole tottuneet tähän, mutta meillä on loistava keli pelata”, Jokke pohti. 

Itse kentästä jäi mahtava maku, vaikka skinit päätyivätkin Altosen perheeseen. Hyvät lyönnit kannattaa lyödä etuysillä, sillä takaysillä helle saattaa hyydyttää aivotoiminnan ja pelaamisesta tulee vaikeaa – tai sitten olen vain huonossa kunnossa. 

Vesipiste olisi kenties hyvä saada jonnekin myös keskelle kierrosta. Sellainen saattoi toki sieltä löytyä, mutta omat silmämme eivät sitä löytäneet. Yhdeksään reikään kannattaa varata täysin vähintään 1,5 litraa vettä. Sekin tuntui lopulta liian vähäiseltä määrältä. 

Vuosaari Golfin hinnasto vario 44 ja 54 euron välillä. Se on erittäin kohtuullinen hinta maksaa palasta aidointa links-golfia mitä Suomessa on koskaan nähty. 

Vinkki: Valitse erittäin tuulinen päivä – se lisää aitouden tunnetta ja pitää kenties pelurin viileänä kierroksen loppuun saakka! 

Toimitusjohtaja Harri Mankki lähettää seuraavat terveiset: 

”Kyllä sateet olisivat erittäin tervetulleita – varsinkin iltaisin ja öisin. Nyt kuitenkin voimme sanoa, että kenttä pomppii kuin perinteisimmät linksit.”

 

Etsi luettavaa