Hyppää sisältöön

Nyt onnistuttiin tuplaholarissa Ruotsissa – todennäköisempää on saada seitsemän oikein lotossa

Todennäköisempää on voittaa lotossa täysosuma kuin tehdä kaksi holaria yhdellä kierroksella.

Tuplaholarin tekeminen on erittäin harvinaista. Alle kuukauden sisään tässä epätodennäköisessä tempussa on onnistuttu peräti kaksi kertaa Pohjoismaissa.

Ruotsalainen Roger Adolfsson teki saman, minkä Pickala Golfin Katri Hynninen pari viikkoa takaperin midien SM-kisoissa: kaksi hole-in-onea samalla kierroksella.

75-vuotias ruotsalainen onnistui tässä todella epätodennäköisessä tapahtumassa maanantaina kotikentällään Askersunds Golfklubbilla.

Tasoituksella 23 pelaava seniori teki ensimmäisen holarinsa jo reiälle numero 3, joka on punaisilta 108 metriä pitkä par 3. Adolfsson käytti mailana 28-asteista hybridiä, jolla hän yleensä lyö sadan metrin siivuja.

”Osuin hyvin, pallo rulli kohti reikää ja näin sen menevän sisään”, Adolfsson kertoi Dormy-lehdelle.

Toisessa ässässä Adolfsson onnistui toiseksi viimeisellä reiällä, joka pelattiin tuolloin 118 metriä pitkänä.

Hän kertoi onnistuneensa lyönnissä jälleen hyvin, mutta ei nähnyt, minne pallo päätyi, koska näkyvyyden esti viheriön edessä sijaitseva bunkkeri.

Saavuttuaan viheriölle Adolfsson luuli pallon menneen pitkäksi, mutta samassa ryhmässä pelannut kaveri löysi pelitoverin pallon reiästä – ja näin Rogerista tuli todella harvinainen tuplaholarin tekijä.

”Se tuntuu vähän ainutlaatuiselta, en ole kuullut, että kovinkaan monet ihmiset tekisivät kahta holaria yhdellä kierroksella”, Adolfsson kertoi lehdelle.

Kahden holarin tekeminen on todellakin harvinaista ja hyvin epätodennäköistä. Todennäköisyys on nimittäin selvästi pienempi kuin lotossa täysosuman voittaminen.

Seitsemän oikein -tuloksen veikkaamisen todennäköisyys on suurin piirtein 1:17 000 000. Se, että harrastajagolfari onnistuu tekemään kaksi holaria yhdellä kierroksella on 1:65 000 000.

Rogerin ehkä kannattaa laittaa se kuuluisa lotto vetämään.

Lähde: Svensk Golf

Etsi luettavaa