Hyppää sisältöön

Nuutinen kärjessä Saudi-Arabiassa avauskierroksen jälkeen

Sanna Nuutinen saa pukeutua myös lauantaina  lämpimästi

Sanna Nuutinen pelasi tuloksen 66 ja johtaa Saudi-Arabian henkilökohtaista kilpailua kahdella lyönnillä. Tällä viikolla pelataan myös joukkuekilpailu.

Ladies European Tour jatkui tänään Saudi-Arabiassa, jossa pelataan samaan aikaan sekä henkilökohtainen että joukkuekilpailu. Suomalaisittain tulostaulu näyttää avauskierroksen jälkeen sangen erinomaiselta, sillä henkilökohtaisen kilpailun kärjessä on Sanna Nuutisen nimi.

Nuutinen selvitti Royal Greensin kentän 66 lyönnillä (-6) ja johtaa kilpailua kahdella lyönnillä. Toisena on Ruotsin Johanna Gustavsson, joka käytti 18 reiän kiertämiseen kaksi lyöntiä enemmän kuin Nuutinen.

29-vuotias suomalainen teki kierroksen aikana kuusi birdieä, yhden eaglen ja tuplan. Par 5 -reiät Nuutinen pelasi viisi alle parin.

Henkilökohtaisessa kilpailussa palkintopotissa on 200 000 dollaria, joukkuekilpailussa 100 000 dollaria enemmän. Nuutisen kipparoima joukkue on joukkuekisassa toisena tuloksella -16. Joukkueeseen kuuluu kolme ammattilaista ja yksi amatööri. 

Noora Komulainen on tuloksessa +2, Ursula Wikström +3, Tiia Koivisto +6, Elina Nummenpää +7 ja Karina Kukkonen +13. 

Saudi International on kauden toiseksi viimeinen kilpailu. Nuutinen on kiertueen rankingissa sijalla yhdeksän, ennen Saudi-Arabian toista kilpailua. Kausi päättyy reilun viikon päästä käynnistyvään finaalikilpailuun, joka pelataan Espanjan Aurinkorannikolla.

Aiemmin Suomesta LET:n rankingin kärkikymmenikköön ovat yltäneet ainoastaan Minea Blomqvist-Kakko ja Riikka Hakkarainen. Minni sijoittui vuonna 2004 rankingissa seitsemänneksi ja Riikka vuonna 2006 yhdeksänneksi.

Nuutisella on kaikki mahdollisuudet tehdä kotimaista golfhistoriaa ja napata LET:n rankingissa Suomen kaikkien aikojen paras sijoitus.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa