Hyppää sisältöön

Nurmijärven Golfklubi ja Suur-Helsingin Golf kultajahdissa joukkuekisoissa

Ammattilaiset Henri Satama (vas.) ja Ossi Mikkola tekevät leipätyönsä golfin parissa kilpailujen ulkopuolella. Joukkuemestaruuden voittaminen kasvattajaseuran riveissä on arvoasteikossa korkealla

Henkilökokohtaiset lyöntipelit ratkaisevat sunnnuntaina mitalien kohtalon Kanavagolfin kentällä Vääksyssä pelattavissa kisoissa.

Lauantaina käynnistynissä seurajoukkueiden SM-kilpailuissa Nurmijärven Golfklubi johtaa foresomien ja fourballin jälkeen miesten sarjaa. Naisten kisan kärjessä on Suur-Helsingin Golf

Kuuden lyönnin erolla ennen Keimola Golfia johtavan Nurmijärven (-17) joukkueessa on kolme erittäin rutinoitua ammattilaista: Ossi Mikkola, Henri Satama ja Miki Kuronen. Nuoruutta joukkueessa edustaa vielä juniori-ikäinen Elmo Gerkman.

”Lauantai oli hyvä ja tasainen päivä. Foursomessa olisi voinut meillä Henkan kanssa mennä pari lyöntiä paremmin, mutta ollaan silti tyytyväisiä koko joukkueen aamun peleihin. Se loi hyvän pohjan päivään. En tiedä, miten tuo meidän toinen porukka pelasi beastballin, mutta me vedettiin seitsemän alle. Se on aina hyvä”, Mikkola kertoi heti  päivän päätteeksi.

Nurmijärveläisten päivä päättyi ikävästi, kun Satama liukastui 18. reiän jatkolyönnissä ja pyöräytti nilkkansa. Mikkola oli kuitenkin luottavainen pelikaverinsa toipumiseen sunnuntain ratkaisukierrokselle.

”Eiköhän se huomenna tavalla tai toisella pelaa”, Mikkola sanoi.

Mikkolalta tuli myös vuolaat kehut kilpailua isännöivälle Kanavagolfin kentälle. Sateista huolimatta huippuunsa viritetty kenttä oli pelaajien mieleen.
”Kenttä on loistava, tällainen piilotettu helmi. En tiedä, miksi täällä ei olla aiemmin pelattu. Kenttä on huippukunnossa, leikattu hienosti ja bunkkereiden reunat ovat viimeisen päälle siistitty. Iso hatunnosto ja iso positiivinen yllätys”, Mikkola ylisti.

Miesten kilpailussa toisella sijalla on Keimola Golfin joukkue tuloksella -11. Jaetulta kolmannelta sijalta toiseen päivään lähtevät Levi Golf ja Pickala Golf Club (-6).

Hanna-Leena Ronkainen tuo rutiinia SHG:n joukkueeseen

Naisten kilpailua johtavassa Suur-Helsingin Golfin joukkueessa pelaavat Tia Teiniketo, Reetta Teräväinen ja Hanna-Leena Ronkainen. Teiniketo urakoi päivän molemmat kierrokset. Aamulla hänen parinaan oli Teräväinen, ja he pelasivat foursomessa tuloksen +2.

”Pelasimme hyvin yhteen, sellaista stediä peliä. Minulla oli EM-kisoista hyvä pohja foursomeen, kun siellä se sujui tosi hyvin”, Teiniketo kertoi Teräväisen kompatessa vieressä.

Reettta Teräväisen ja Tia Teinikedon pelihuumori pysyi erinomaisena lauantain foresomessa

Reettta Teräväisen ja Tia Teinikedon pelihuumori pysyi erinomaisena lauantain foresomessa

Juha Hakulinen

Iltapäivällä fourballissa Teiniketo pelasi kokeneen Ronkaisen parina.Tulos -2 varmisti kärkipaikan kolmen lyönnin erolla Tammer-Golfiin.

”Se meni ihan jees. Ei se ihan lentoon lähtenyt, mutta ei me pahoja kämmejäkään tehty. Yksi bogi sinne tuli”, naisten Euroopan Tourilla pitkään pelannut Ronkainen sanoi.

Naisten puolella erot ovat pienempia, ja SHG:lla on kolmen lyönnin etumatka toisena olevaan Tammer-Golfin (+3) joukkueeseen.

Sunnuntaina pelataan henkilökohtaista lyöntipeliä, pelit käynnistyvät  kello 8.00.

Lähde: Golfliiton tiedote

Tulospalvelu

Etsi luettavaa