Hyppää sisältöön

Nuori Alex Hietala jäi lyönnin päähän neljän suorasta

Alex Hietala on aloittanut toisen päivän vahvasti.

Alex Hietala on sijoittunut toiseksi Alastarossa pelatussa Timberwise Finnish Openissa.

Kullo Golfia edustava Alex Hietala on sijoittunut hienosti toiseksi Alastarossa pelatussa Nordic Leaguen kisassa. Parikymppinen amatööri oli lähellä voittaa kauden neljännen kilpailunsa – vasurilla on ennestään tältä kaudelta peräti kolme Suomen mestaruutta.

Hietala on voittanut nimittäin lyöntipelin Suomen mestaruuden sekä miehissä että alle 21-vuotiaissa. Lisäksi hän vei nimiinsä Finnish Amateur Championshipin Talissa viime viikonloppuna.

Kilpailun voittoon pelasi tukholmalainen Stefan Idstam, jonka yhteistulos oli -11 (69-70-66). Hietala jäi hänestä vain lyönnin pelattuaan tänään päivän parhaan tuloksen -10 (75-66-65).

Kolmanneksi sijoittui Tanskan Christian Cløët (-9) ennen Roope Kakkoa (-7).

Nordic League ei ole sujunut tällä kaudella suomalaisammattilaisilta järin hyvin. Hietalan tämänviikkoisen onnistumisen lisäksi ilonaiheita on tarjonnut hänen seurakaverinsa Jonatan Jolkkonen, joka sijoittui toukokuussa Pärnussa toiseksi.

Jolkkonen oli ennen Alastaron-kisaa kiertueen rahalistalla parhaana suomalaisena sijalla 53. Alastarossa jaetulle 13. sijalle tullut Lauri Ruuska oli kiertueen rankingissa kisan alla 58:ntena.

Kiertueen viisi parasta pelaajaa nousee ensi kaudeksi Challenge Tourille.

Lopputulokset

 

Etsi luettavaa