Hyppää sisältöön

Niina Liias 42:s karsintafinaalissa – tällaisen kortin sillä LET:lle saa

Niina Liiakselle avautuu ensi kaudella ihan mukavasti pelimahdollisuuksia Ladies European Tourilla. ARKISTOKUVA: TRISTAN JONES / LET

Niina Liiakselle pitäisi aueta ensi vuodeksi ihan mukavasti pelimahdollisuuksia Ladies European Tourilla.

Niina Liias on sijoittunut 42:nneksi Ladies European Tourin keskiviikkona päättyneessä karsintafinaalissa. Viiden kierroksen kilpailussa Liiaksen yhteistulos oli +2 (77-72-69-72-73).

Finaalikarsinnassa 20 parasta pelaajaa ja samassa tuloksessa olevat saivat hyvän kategorian (12) kiertueelle ensi kaudeksi, mutta kyllä Liiaksellekin avautuu pelimahdollisuuksia kiertueella..

Koska Liias sijoittui 50 parhaan joukkoon, sai hän kategorian 16 ensi vuodeksi. Tuolla kategorialla pelasivat päätyneellä kaudella suomalaisista Elina Nummenpää ja Linda Osala.

Esimerkiksi Nummenpää, joka sijoittui viime kaudella kerran kolmanneksi, pääsi mukaan 16:een kilpailuun.

Yltääkseen 20 parhaan joukkoon Liiaksen olisi pitänyt pelata keskimäärin yhden lyönnin paremmin jokaisella viidellä kierroksella. Eniten parannettavan varaa hänellä jäi ensimmäisestä kierroksesta, jonka hän pelasi neljä yli parin.

Karsintafinaali pelattiin Espanjassa, La Mangan kahdella kentällä. North Coursen par on 71 ja South Coursen 73. Päätöskierros pelattiin jälkimmäisellä, eli Liias pelasi sen pariin.

Kilpailussa ei edetty uusintaan, vaikka kaksi parasta pelaajaa päätyivät tasatulokseen. Ykköstilan jakoivat saksalaiset Polly Mack ja Alexandra Försterling. Ranskalainen amatööri Nastasia Nadaud sijoittui kolmanneksi.

Kaikkiaan karsintafinaaliin osallistui seitsemän suomalaista, joista Liias ainoana selviytyi keskiviikon päätöskierrokselle. Esimerkiksi Sanna Nuutinen jää nyt ilman kunnon kategoriaa LET:lle, vaikka hän kahdella 2021 sijoittui kokonaispisteissä upeasti neljänneksi.

Toisaalta hänelle pitäisi aueta kuitenkin pelimahdollisuuksia vanhojen meriittien ja niiden tuomien kutsujen ansiosta.

Ruotsalaisia 20 parhaan joukossa oli kaksi, samoin norjalaisia. Tanskasta parhaan mahdollisen karsintakategorian sai yksi pelaaja.

Viime vuonna karsintojen kautta kiertueelle nousi muun muassa Ruotsin Linn Grant, joka pelasi sensaatiomaisen kauden voittaen useita kilpailuja, joista kovin saavutus oli LET:n ja DP World Tourin yhteiskilpailun Scandinavian Mixedin ykköstila.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa