Hyppää sisältöön

Näin lyöt korkeita ja matalia rautoja – Trackmanin antama välitön palaute helpottaa uusien lyöntien opettelua

GoGolfin päävalmentaja Timo Karvinen ja Finnish Tourin promoottori Jani Perttilä käyvät mielenkiintoisen keskustelun siitä, kuinka erikorkuisia lyöntejä voi harjoitella Trackman-simulaattorissa.

Golfarin olisi hyvä oppia työstämään erilaisia lyöntejä, koska golfkierroksella tulee vastaan tilanteita, joissa niissä on hyötyä. Tällä kertaa pureudumme siihen, kuinka lyödään korkeita ja matalia lyöntejä.

Esimerkiksi vastatuuleen on hyvä oppia lyömään matala lyönti. Tai sitten välillä voi joutua lyömään pallon puun oksan ali.

Toisaalta joskus pallo pitää saada pysähtymään viheriölle nopeasti, esimerkiksi silloin, jos lippu on viheriön edessä ja viheriön etupuolella on este. Tällöin pallo pitää saada nousemaan korkealle ja putoamaan pehmeästi maahan.

Miten tällainen lyönti sitten toteutetaan?

Entinen kilpapelaaja Jani Perttilä ja GoGolfin päävalmentaja Timo Karvinen käyvät yllä olevalla videolla keskustelua korkeiden ja matalien lyöntien työstämisestä.

MAINOS. Kesän suositut Päivässä golfariksi -kurssit ovat nyt myynnissä. Houkuttele lajin pariin ystäväsi, työkaverisi tai perheenjäsenesi. Kurssin aikana suoritetaan green card. Hinta: 79 €. Tutustu ja varaa >>

Perttilällä on tähän yksinkertainen resepti. Kun Perttilä lyö korkeaa lyöntiä, hän sijoittaa oikeakätisenä pallon hieman lähemmäksi vasenta jalkaa ja saattaa mailan korkealle.

Matalassa lyönnissä hän toimii päinvastoin: pallo lähemmäksi oikeaa jalkaa ja saatto painetaan alaspäin siten, ettei käsiä vapauteta osuma-alueella. Tällöin nostokulma pysyy pienenä, jolloin pallo lähtee matalana liikkeelle.

Pallon paikka vaikuttaa alkuasentoon

Pallon paikka vaikuttaa myös automaattisesti alkuasentoon ja painopisteeseen. Kun pallo on normaalia edempänä, oikea olkapää painuu itsestään alemmaksi ja painopiste siirtyy hieman taaemmaksi. Tämä helpottaa pallo nousee korkeammalle lentokaarelle.

Vastaavasti kun pallo on normaalia taaempana, hartialinja on lähempänä vaakatasoa ja painopiste edempänä.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että hyvä tasapaino on oleellisesta hyvälle osumalle. Liikaa ei siis painopistettä kannata muuttaa.

Kun erilaisia lyöntejä työstetään, niiden visualisoinnista on iso apu. Visualisointi tarkoittaa sitä, että pelaaja pyrkii näkemään etukäteen mielessään pallon lentokaaren.

Matalan ja korkean lyönnin välillä oli eroa 13 metriä.

Erilaisia lyöntejä on kuitenkin syytä harjoitella riittävästi rangella, jotta haluttu lentokaari löytyy omasta lyöntivalikoimasta riittävän suurella varmuudella.

Sisäkaudella Trackman on erinomainen apuväline harjoitteluun, sillä se kertoo tarkkoja lukemia tiedot pallon lennosta. Lyöntitutkan antaman välittömän palautteen ansiosta itsensä kehittäminen on mielekästä ja tehokasta.

Hyvä tapa treenata erilaisia kaaria on lyödä ensin muutama onnistunut normaali lyönti, jonka jälkeen voi lyödä joko matalaa tai korkeaa lyöntiä ja verrata näiden lentorataa normaalivetoon.

Trackman kertoo myös tarkasti lyöntien mitat, jolloin voi myös verrata sitä, miten korkean tai matalan lyönnin lyöminen vaikuttaa pallon ilmalennon pituuteen ja kokonaismittaan.

Vaikeammaksi tilanne muuttuu silloin, jos korkeaan ja matalaan lyöntiin pitää saada erilaisia kierteitä. Tätä kannattaa kuitenkin ruveta harjoittelemaan vasta sen jälkeen, kun sinulla on hallussa paitsi eri korkuiset lyönnit myös fade- ja draw-kierteet.

MAINOS. Kehitä itseäsi ammattitaitoisessa valmennuksessa. GoGolf-valmentajat auttavat sinua löytämään oman potentiaalisi. Varaa aika >>

Etsi luettavaa