Hyppää sisältöön

Morikawa selvä ykkönen Floridassa – Välimäki jäi kauas kärjestä: ”Golf oli superhuonoa”

Collin Morikawa nousi lauantaina johtoon

Collin Morikawa vaihtoi puttiotetta ja nappasi voiton Floridassa pelatussa WGC Championship -kisassa. Sami Välimäki summasi, että kehitettävää pelin eri osa-alueilla riittää.

Sami Välimäki pelasi tuloksen +9 (72-76-72-77) sijoittui 64:nneksi uransa ensimmäisessä WGC-kisassa, jossa oli mukana 72 pelaajaa. Tuliaisena Floridasta 22-vuotiaalla on 20,4. Race-to-Dubai-pistettä ja hieman alle 30 000 euroa.

Päätöspäivänä Välimäki pelasi kilpailun heikoimman tuloksensa The Concession Golf Clubilla. Hän oli kuitenkin tyytyväinen uuteen kokemukseen, mutta ei tulokseen ja peliinsä.

”Hieno viikko oli, vaikka golf oli superhuonoa”, Välimäki viestitti kisapaikalta.

WGC-kisoihin kokoontuvat maailman parhaat pelaajat, sillä pelaamaan päästään pitkälti maailmanlistan sijoituksen perusteella. Koska rahaa on jaossa isoja summia, tällä viikolla 10,5 miljoonaa dollaria, PGA Tourin ja European Tourin parhaat pelaajat noudattavat myös kutsua.

Välimäki itse koki, että hänen pitää mennä eteenpäin vielä paljon, jotta hän voisi laittaa kampoihin maailman parhaille.

”Pelaajana pitää kehittyä, jos meinaa täällä pärjätä. Joka pelin osa-aluetta tarvitsee saada vietyä eteenpäin”, hän näki.

Välimäen lohdutukseksi voi todeta, että eivät supertähdetkään aina onnistu. Maailmanlistan ykköselle Dustin Johnsonille hän hävisi vain neljä lyöntiä.

Tanskan Rasmus Højgaardkin jäi lopulta Välimäen alapuolelle tulosluettelossa.

Morikawa ykkönen

Kisan voitti kolmen lyönnin erolla Collin Morikawa -18 (70-64-67-69). Toisen sijan jakoivat Norjan Viktor Hovland, Billy Horschel ja Brooks Koepka tuloksella -15. Eurooppalaisista kymmen parhaan joukkoon mahtui myös Rory McIlroy. Pohjoisirlantilaisen -12 tulos riitti jaettuun kuudenteen sijaan.

24-vuotiaalle Morikawalle voitti oli uran neljäs PGA Tourilla. Merkittävin niistä on viime elokuussa napattu PGA Championshipin voitto. Maailmanlistalla Morikawa nousi jo neljänneksi ja European Tourin Race-to-Dubai Rankingissa toiseksi. FedEx Cupissa hän on nyt sijalla 14.

Morikawan voiton takeena oli tällä viikolla hyvä lähipeli ja erityisesti puttaaminen, joka vaikuttaisi normaalisti olevan hänen akilleen kantapäänsä.

Nuori mies lyö usein palloa kuin unelma, niin tälläkin viikolla, mutta voitosta on turha haaveilla, jos putit eivät uppoa. Ennen tätä viikkoa hän kuitenkin vaihtoi puttiotteensa ns. sahaotteeksi ja otti tunnin Mark O’Mearalta, joka on jäsenenä samalla lasvegasilaisella golfklubilla kuin hän.

Niiden ansiosta hänen Strokes Gained -puttitilastonsa oli kisan 10:nneksi paras. Vertailun vuoksi: PGA Tourilla hän oli ennen kisaa puttitilastossa 200:n heikommalla puolella.

”Kuulin, että Mark O’Meara käyttää tätä ns. sahaotetta”, Morikawa sanoi. ”Niinpä päätin ekstempore kokeilla otetta 18 reiän ajan eräällä kierroksella. Annoin sille mahdollisuuden, mutta en saanut yhtään puttia sisään.”

O’Meara valotti kuitenkin seuraavana päivänä Morikawalle uskoa otteeseen ja neuvoi tätä tunnin verran. Lopputulos on nähtävissä tulostaululla.

Tulospalvelu

European Tour on katsottavissa Viaplayltä ja V Sport Golf -kanavalta

Etsi luettavaa