Hyppää sisältöön

Molinari huudatti kotiyleisöä – Korhonen parempi suomalaisista

Francesco Molinari sai pelata valtavan kotiyleisön edessä voittoon.

Francesco Molinari otti kotivoiton Italian Openissa Milanossa. Suomalaisista Mikko Korhonen sijoittui jaetulle 45. sijalle ja Mikko Ilonen oli jaettu 53:s.

Francesco Molinari oli Masters-voittaja Danny Willettiä etevämpi Euroopan Touriin kuuluvassa Italian Openissa. Molinari voitti Willetin yhden lyönnin erolla jännittävän loppuratkaisun jälkeen.

Päätösreiällä molempien miesten puntti tutisi, sillä miesten avaukset par-nelosella päätyivät vaikeisiin paikkoihin. Willett otti suosiolla välilyönnin, mutta Molinari onnistui taikomaan lähestymisensä puiden katveesta viheriölle. Willett löi kolmannen 119 metristä kolmeen ja puoleen metriin, jonka hän laittoi sisään kovaa ja keskelle -periaatteella.

Aiemmin Molinari oli jättänyt itselleen reilun metrin mittaisen testerin. Italialainen onnistui laittamaan putin sisään ja varmisti itselleen uransa neljännen Euroopan Tourin voiton. Kotiyleisö oli putin upottua haltioissaan.

Willetti antoi Molinarille kunnon vastuksen, sillä hän pelasi bogittoman päivän. Molinarin voittotulos oli -22 (65-68-64-65). 

Suomalaisista täyden kisan pelasivat Mikko Korhonen ja Mikko Ilonen. Heistä Korhonen oli lyönnin etevämpi sijoittuen 45:nneksi. Ilosen sijoitus oli 53:s.

Kisassa toiseksi tullut Willett tienasi kisassa 333 000 euroa ja vankisti asemaansa Race to Dubai -kisan järjessä. Puolen miljoonan euron shekin kotiin viemiseksi saanut Molinari nousi rankingissa 20 parhaan joukkoon. Hänen kauden tienestinsä ovat nyt hieman päälle miljoona euroa.

 

Etsi luettavaa