Hyppää sisältöön

Mittavia määriä huumeita ratsattiin golfklubilta: Golfjohtajaa epäillään vakavista rikoksista Ruotsissa

Ruotsalaista golfjohtajan epäillään säilyttäneen lähes 30:a kiloa kannabista golfklubin tiloissa. ARKISTOKUVA: GETTY IMAGES

Ruotsalaisen golfkentän johtajaa epäillään vakavista huumausainerikoksista ja yhteydestä järjestäytyneeseen rikollisuuteen, kirjoittavat useat ruotsalaismediat.

Bohuslänin maakunnassa sijaitsevan golfklubin klubin johtohenkilö on pidätetty vakavista huumausainerikoksista epäiltynä. Golfjohtaja oli säilyttänyt kerhon tiloissa 28:ta kiloa kannabista ja 300:a grammaa kokaiinia. Aineet jäivät viranomaisten haaviin, kun Ruotsin tulli teki ratsian kerholle.

Epäilty 55-vuotias henkilö kiinni samana päivänä kun ratsia tehtiin. Poliisi pidätti myös 20-vuotiaan henkilön, jolle pääepäilty oli luovuttanut 19 kiloa kannabista.

”Hän on tehnyt hyvää työtä”

Golfjohtajan sekaantuminen huumeisiin tuli klubilla täytenä yllätyksenä. Hän oli työskennellyt pitkään golfklubin palveluksessa.

”Se tuli meille suurena shokina. Hänet haettiin töistä, ja sen jälkeen emme ole kuulleet mitään enempää. On tietysti erittäin surullista, että näin on käynyt. Hän on tehnyt erittäin hyvää työtä kanssamme, eikä tietääkseni ole koskaan käyttänyt huumeita”, golfseuran puheenjohtaja kertoi Bohusläningen-lehdelle.

Svensk Golfin mukaan kansainvälisen ja järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen yksikön jaoston syyttäjä Håkan Larsson pitää näyttöä miehiä vastaan vahvoina. Huumeet löydettiin golfseuran tiloista, minkä lisäksi poliisit olivat nähneet huumeiden luovuttamisen eteenpäin paitsi klubilla myös autossa.

Klubin johtaja myöntää syyttäjän mukaan säilyttäneensä huumeita, mutta kiistää rikoksen.

”Tässä tapauksessa hän on toiminut varastonhoitajana eli varastoinut huumausaineita ja nuorempi mies on toiminut kuriirina. Huumeita ei ollut tarkoitettu henkilökohtaiseen käyttöön, syyttäjä sanoo.

Miehiä epäillään yhteyksistä järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Bohuslänin maakunta sijaitsee Ruotsin lounaisosassa.

Etsi luettavaa