Hyppää sisältöön

Mito Pereira otti ohjat käsiinsä PGA Championshipissa – Matthew Fitzpatrick nousi kirittäjäksi

Chilen Mito Pereira valmistelee jättiyllätystä Southern Hills Country Clubilla. Kauden toisen majorin tuloslistan kuusi ensimmäistä ovat voittaneet PGA Tourilla yhteensä vain kaksi kisaa.

Supertähdet yksi toisensa jälkeen ovat pudonneet cutista ja voittotaistosta PGA Championshipissa.

Lauantaina ote kirposi yhdeksän lyönnin päähän Mito Pereirasta (-9) romahtaneella Rory McIlroylla (par), pitkälti myös Justin Thomasilla (-2), joka on ainona maailmanlistan kymmenestä ensimmäisestä kärkikymmenikössä.

Kolmen kierroksen jälkeen johtanut Will Zalatoris laski kärkiparissa Pereiran edelleen.

Kahtena ensimmäisenä päivänä mainiosti toiminut putti sai Zalatorisin pelin muutaman reiän ajaksi sekaisin.

Pereiran henkinen kantti kesti

Uransa toista major-kisaa pelaava Pereira nousi muiden toikkarointien tuloksena jo ulosmenossa neljän lyönnin johtoon.

Heikko jakso osui hänellekin. Se käynnistyi kahdeksannen viheriön kolmesta putista. Neljä bogia viiteen väylään antoivat merkkejä siitä, että paineet johtopaikasta ottavat selkävoiton 27-vuotiaasta chlleläisestä.

Näin ei kuitenkaan käynyt, kuuteen viimeiseen hän teki kolme birdietä ja sai tuloksellaan 69,-3 sunnuntaille kolmen lyönnin johdon Matthew Fitzpatrickiin ja Will Zalatorisiin.

Pereiran erittäin rauhallinen ulkoinen olemus, ja kokonaisvaltaisesti valmiin oloinen lyöntiarsenaali ovat mykistäneet yleisön ja median.

”Jos pelaa hyvin läpi viikon, voittaa. Sillä ei ole merkitystä, onko mukana (voittotaistoissa) ensimmäistä tai kymmenettä kertaa”, Pereira yksinkertaisti oman tilanteensa.

“Pelasin kolmannen kierroksen alkuun erittäin hyvin, kunnes aloin tehdä bogeja. Se oli kova paikka, mutta löysin uuden vireen. Olen erittäin onnellinen tilanteesta, josta lähden viimeiselle kierrokselle.”

Matthew Fitzpatrickilla elämänsä tilaisuus

Pereiralla on 3-6 lyönnin päässä viisi haastajaa. Kärkikuusikosta voittoa PGA Tourilla ovat juhlineet vain Meksikon Abraham Ancer sekä Irlannin Seamus Power.

Matthew Fitzpatrick on DP World Tourilla ollut kova luu seitsemällä voitolla. PGA Tourillakin on läheltä piti paikkkoja useita, ei kuitenkaan yhtään ykköstilaa.

Kahdesti Ryder Cupissa Eurooppaa edustanut englantilainen on saanut USA:ssa huonosti voittopaineita kestävän miehen maineen.

Lauantaina hän aloitti kierroksen kahdella birdiellä, mutta taituroi tuloksen 67,-5.

“Olen ylpeä tavasta, jolla taistelin itseni takaisin peliin. Odotan sunnuntaita suurella mielenkiinnolla.”


MAINOS. DP World Tour ja LPGA on katsottavissa suorana Elisa Viihde Viaplaystä. Tästä palveluun >>

Tiger Woods jätti kisan kesken

Tiger Woods tuli PGA Championshipiin huomattavasti paremmin valmistautuneena ja yllättävänkin itsevarmana uskoen menestykseensä.

Vaikean avauskierroksen (+4) jälkeen Woods näytti kovuutta perjantaina (-1). Lauantaina Woods kesti kasassa seitsemän reikää, kunnes löi par-kolmosella veteen tehden triplan. Bogisuma pudotti hänet kisassa jaetulle viimeiselle sijalle.

Kolmannen päivän tulos oli +9, kierrostulokset 74-69-79,+12.

Woods olisi lähtenyt sunnuntain kierrokselle ensimmäisessä parissa, mutta hän vetäytyi kisasta.

”Tigerin oikeassa jalassa on kipua ja epämukavuutta. Pelaaminen sunnuntain kierroksella ei ole tästä johtuen hänen mielestään järkevää”, viestitti Tiger Woodsin manageri Mark Steinberg pelaajansa puolesta.

Televisiointi käynnistyy kello 20.00

Elisa Viihde Viaplay ja V Sport näyttävät kanavillaan PGA Championshipin suorana.

Sunnuntain päälähetys käynnistyy kello 20.00 ja kestää arviolta kello 04.00 asti.

Selostuksesta vastaa Antti Vaalas, kommentoinnista Riku Soravuo.

Featured group -lähetyksiä ei sunnuntaina ole tarjolla.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa