Hyppää sisältöön

Minni jatkoi hyviä esityksiä

Minea Blomqvist-Kakko pelasi yhden huonon kierroksen. Se pudotti hänet finaalivaiheesta.

Minea Blomqvist-Kakko jatkaa hyvän sijoituksen metsästystä Abu Dhabin LET-kisassa. Minni pelasi tänään kierroksen 69 ja jakaa viidettä sijaa yhteistuloksessa 11 alle parin.

Minea Blomqvist-Kakko pelasi perjantaina etuysin pariin, mutta takaysin alussa alkoi tapahtua. Hän teki kympille birdien ja yhdelletoista eaglen.  Kun 17. tuli vielä yksi birdie, Blomqvist-Kakko siirtyi jo 4 alle tulokseen. Päätösreiälle syntyi kuitenkin harmillinen bogi. Se pudotti hänet neljän lyönnin päähän kärjestä ja kahden lyönnin päähän kolmannesta sijasta.

Kisan viimeinen päivä pelataan huomenna lauantaina. Blomqvist-Kakolla on hyvät mahdollisuudet pelata pitkästä aikaa ensimmäinen top-ten-sijoitus LET:llä. Edellisestä sijoituksesta kymmenen kärkeen on jo pari vuotta aikaa. Hyvä sijoitus nostaisi häntä kosolti myös tulosluettelossa

Kisassa toiseksi paras suomalainen on Ursula Wikström, joka jakaa 38:ta sijaa tuloksella neljä alle parin.

Kisan johtoon siirtyi Georgia Hall (-15). Toisena on Sarah Kemp (-14).

Etsi luettavaa