Hyppää sisältöön

Minea Blomqvist-Kakko johdattaa tyttöjen maajoukkueen Islantiin – EM-joukkueissa 18:n eri seuran pelaajia

Maajoukkuevalmennettaviin kuuluvat Emilia Väistö, Aada Rissanen ja Henni Mustonen saivat Minni Blomqvist-Kakon mentorikseen Aurinkorannikolla talvella pelattuun Nation´s Cupiin. KUVA: Minea Blomqvist-Kakon kotialbumi.

Amatöörimaajoukkueiden EM-kisat pelataan 5.-9.7 Englannissa, Walesissa, Saksassa ja Islannissa.

Golfliiton hallitus on vahvistanut tehdyn esityksen mukaisesti neljä kuuden hengen maajoukkuetta heinäkuun alun EM-kisoihin.

”Hienoa päästä jälleen testaamaan taitoja Euroopan parhaiden maiden kanssa. Tämän vuoden tavoitteet luodaan joukkueiden sisällä seuraavien viikkojen aikana”, kertoo Golfliiton valmennuspäällikkö Eero Kangasniemi.

”Viime vuonna miehet ja pojat nostivat itsensä pääsarjaan, ja tärkeää on vakiinnuttaa paikka siellä ja parantaa sijoituksia vuosi vuodelta tulevaisuudessa.”

”Tytöissä ja naisissa, tavoite ei myöskään ole tavoite olla Euroopan paras tänä vuonna, mutta rakentaa menestyksen kulttuuria pitkäjänteisesti”, Kangasniemi määrittää.

Peräti 18 eri seuraa sai edustajiaan maajoukkueisiin.

Espoon Golfseuralla on joukkueissa kolme pelaajaa, HGK:lla, Koski-Golfilla, Aurinko Golfilla ja Pickala Golfilla kullakin kaksi.

18-vuotiaiden poikien maajoukkue saavutti ensimmäisenä suomaiskuusikkona 1990-luvun lopulla pronssia Ruotsissa pidetyissä EM-kisoissa.

Vuonna 2000 Minea Blomqvist-Kakko oli Tukholmassa pelatuissa kisoissa voittamassa tytöille pronssia.

Naisten maajoukkue on saavuttanut 2010-luvulla EM-kisoista sekä pronssia (2013), kuin myös hopeaa (2014) .

Toistaiseksi ainoan kultamitalin ovat Suomeen tuoneet miehet vuonna 2018.

Joukkueessa pelasivat muun muassa Sami Välimäki ja Matias Honkala.

Maajoukkueet EM-kisoissa 2022:

European Amateur Team Championship, Royal St.Georges Golf Club, Englanti

Elias Haavisto, Kymen Golf

Antti-Jussi Lintunen, Pickala Golf Club

Markus Luoma, Helsingin Golfklubi

Jesse Saareks, Koski-Golf

Oskari Schuvalow, Keimola Golf Vantaa

Santeri Lehesmaa, Tapiola Golf

Valmentaja Mikael Mustonen

Kapteeni Matti Lindholm

Varapelaaja Jaapo Jämsä, Pickala Golf Club

European Ladies Team Championship, Conwy Golf Club, Wales

Krista Junkkari, Koski-Golf

Anna Backman, Kanava Golf Vääksy

Tia Teiniketo, Suur-Helsingin Golf

Katri Bakker, Espoon Golfseura

Henni Mustonen, Tahkon Golfseura

Oona Kuronen, Hattula Golf

Valmentaja Pasi Purhonen

Kapteeni Petra Salko

Varapelaaja Daniella Barrett, Aura Golf

European Boys Team Championship, GC St. Leon Rot, Saksa

Oliver Ruutu, Archipelagia Golf

Viggo Talasmäki, Espoon Golfseura

Ville Virkkala,  Espoon Golfseura

Saku Ellilä, Aurinko Golf Naantali

Niklas Lindström, Golf Talma

Roope Juslin, Golf Pirkkala

Valmentaja Jussi Pitkänen

Joukkueenjohtaja Ville Vaimala

Kapteeni Oliver Ruutu

Varapelaaja Arttu Kulmala, Aura Golf

European Girls Team Championship, Golfklubburinn Oddur, Islanti

Emilia Väistö, Etelä-Pohjanmaan Golf

Fanni Grönlund, Pickala Golf Club

June Weckman, Tarina Golf

Adeliina Virtanen, Espoo Ringside Golf

Anastasia Hekkonen, Helsingin Golfklubi

Ella Salama, Aurinko Golf Naantali

Valmentaja Minea Blomqvist-Kakko

Kapteeni Anna-Lena Vilo

Varapelaaja Sandra Palin, Helsingin Golfklubi

LÄHDE: Golfliiton tiedote

Artikkelia on korjattu 10.6. klo 17.00

Naiset eivät voittaneet hopeaa ja kultaa, vaan hopeaa ja pronssia.

Etsi luettavaa