Hyppää sisältöön

Milloin viimeksi kiitit kentänhoitajaa? Tänään siihen on hyvä tilaisuus

Kentänhoitajilla on hyvin monipuolisia työtehtäviä. KUVAT: HANNA SOLOMON

Tänään vietetään kansainvälistä Kiitä kentänhoitajaa -päivää. Muista antaa tunnustusta kotikenttäsi ahkerille tekijöille.

Kenttämestareilla ja kentänhoitajilla on ollut työntäyteinen kausi takana – eikä se missään nimessä ole ohi.

Etelä-Suomessa kentänhoidon työmäärään vaikutti suuresti se, että talvi oli kaikinpuolin hankala säiden puolesta, eikä kolea kevät auttanut asiaa. Kesällä harmaita hiuksia tuotti puolestaan pitkät hellejaksot ja kuivuus.

Tällaisena kesänä kentänhoitajien merkitys korostuu entisestään, sillä normaalien hoitotoimenpiteiden lisäksi kentillä riitti paljon muitakin töitä, kuten ylimääräisiä kylvöjä.

Tänään onkin hyvä tilaisuus jakaa kentänhoitajille heidän ansaitsemaansa huomiota, sillä tänään vietetään kansainvälistä Kiitä kentänhoitajaa -päivää. Kentänhoitajat ansaitsevat kiitosta, sillä he mahdollistavat meille golfin harrastamisen parhailla mahdollisilla pinnoilla.

Toki tunnustusta hyvästä työstä voi jakaa aina kun törmäät kentänhoitajiin golfkentällä.

Etsi luettavaa