Hyppää sisältöön

Mikkola vetää naisten letkaa

Hannele Mikkola pelasi pariin ja se riittää avauspäivän jälkeen kärkisijaan.

Hannele Mikkola pelasi tuloksen 72 lyönti, mikä riittää selvään johtoon Vuosaaren FT-finaalissa.

Hannele Mikkolan hyvä tulos perustui vahvaan lähipeliin, sillä lähestymiset eivät Sarfvikia edustavalta Mikkolalta olleet iskussa.

”Tänään oli ihan hirveää lyömistä, mutta hyvillä puteilla pelastin tämän kierroksen. Tein myös todella monta up & downia”, Mikkola sanoi.

Mikkolalla on kolmen lyönnin etumatka. Toista sijaa jakavavat Ella Salminen ja Tiia Koivisto (75).

Vuosaaren kenttä haastaa naiset etenkin pituutensa puolesta.

”Tämä on naisille todella pitkä kenttä, eikä wedgellä pääse juurikaan lähestymään. Enneminkin saa olla pitkää rautaa koko ajan kädessä. Todella haastava kenttä”, Mikkola kuvaili.

Kilpailu jatkuu perjantaina kello 8.00.

Etsi luettavaa