Hyppää sisältöön

Mikko Rantanen lopetti GameBookissa

Mikko Rantanen tunnetaan intohimoisena speedgolfarina.

Mikko Rantasella oli viime perjantaina viimeinen työpäivä GameBookissa. Aiemmin keväällä yrityksen operatiivisessa toiminnassa lopetti Kalle Väinölä.

GameBookin palveluksessa on lopettanut lyhyen ajan sisään lopettanut kaksi avainhenkilöä. Mikko Rantanen päätti kymmenvuotisen uran GameBookin viime perjantaina. Aiemmin keväällä yrityksen yksi perustajista Kalle Väinölä lopetti työskentelyn GameBook-golfsovelluksesta tutussa yrityksessä.

Rantasella on takanaan pitkä ura golfin parissa. Hän ei vielä valottanut tarkalleen tulevaisuuden suunnitelmiaan.

”Upean ja ikimuistoisen kymmenen vuoden työkokemuksen jälkeen päätin, että nyt on aika siirtyä uusien haasteiden pariin”, Rantanen sanoi.

Mikko Rantanen arvioi juoksevansa Cooperissa noin 3 000 metriä. Kovasta kunnosta on speedgolfissa hyötyä.

Kovasta kunnosta on speedgolfissa hyötyä. Mikko Rantanen yrittää kasvattaa lajia Suomessa.

Aleksi Tuomola

Ammattilaisuransa jälkeen Rantanen toimi ensin Suomen PGA:n ja sitten Suomen Golfliiton toiminnanjohtajana, ennen kuin siirtyi GameBookiin. Yrityksen perustivat Mikko Manerus ja Väinölä. Rantanen oli yrityksen ensimmäinen ulkopuolinen työntekijä.

GameBookissa Rantanen toimi muun muassa Free Drop Innovations Oy:n ja Yhdysvaltain tytäryhtiön toimitusjohtajana.

Rantanen tunnetaan myös innokkaana speedgolfarina. Hän perusti aiemmin tänä vuonna Speed Golf Tourin yhdessä Antti Hiltusen kanssa.

GameBookilla on ollut haasteita saada yritystä kannattavaksi. Se on kuitenkin onnistunut keräämään rahaa toimintansa kehittämiseksi. 


Tiesithän, että kesäkuussa 2017 GoGolfin diilit, green fee -paketit ja tapahtumat ovat golfarien kaikkien ostettavissa.


 

Etsi luettavaa