Hyppää sisältöön

Mikko Korhosella vahva päätöskierros European Mastersissa

Mikko Korhonen tavoittelee viikonloppuna kauden kolmatta sijoitusta kymmenen joukkoon

Mikko Korhonen (64-70-75-65,-5) pelasi kaksi loistavaa kierrosta Crans Montanassa ja nousee sunnuntaina 20-30 sijaa ylöspäin tuloslistalla.

Ensimmäinen ja viimeinen kierros olivat Mikko Korhosen osalta upeita näytteitä hänen osaamisestaan. Sunnuntaina Korhonen paras hetki osui 14:lle, jossa hän teki kilpailunsa kolmannen eaglen. Birkkuja kertyi päätöspäivänä neljä, bogeja vain yksi.

 Lauantaina Korhosen ote kisan kärkeen kirposi ensimmäisellä yhdeksiköllä, jolla hän teki triplabogeyn sekä kolme bogia. 

Kun kisa on kärkipään osalta vielä kesken, Korhosen sijoitus on 35:s, joka olisi toteutuessaan hänelle paras seitsemässä kisassa, joita hän on kevään Kiinan avointen jälkeen pelannut. 

Korhonen pelaa seuraavan kerran syyskuun puolivälissä Hollanissa (KLM Open).

Kilpailun tulosseurannan löydät täältä.

 

Etsi luettavaa