Hyppää sisältöön

Mikko Korhonen: ”Lähinnä se oli eloonjäämistaistelua”

Mikko Korhonen ei päässyt jatkoon PGA Championshipissä.

Mikko Korhonen manaili huonoa kenttäpeliään PGA Championshipissä.

Mikko Korhonen ei yltänyt jatkoon kauden viimeisessä major-kilpailussa PGA Championshipissä, ja miehen pika-analyysi oli yksiselitteinen.

”Lyöminen oli huonoa koko kierroksen ajan, tekemisestä puuttui voimaa. Itseluottamus häviää nopeasti, jos lyöminen on tällä tasolla”, Korhonen ruoski itseään.

Ennen päätösreikien kolmea perättäistä bogia Korhonen oli vielä kiinni jatkopaikassa, vaikka taistelikin oikeastaan koko toisen kierroksen ajan veitsi kurkulla. Reiällä 7. Korhonen joutui puttaamaan kolmesti, ja seuraavalla reiällä lähestymislyönti jäi lyhyeksi. Kierroksen viimeinen reikä oli enää muodollisuus, ja tuotti sekin bogin.

”Näin tällä kertaa. Ei ollut toisessa kierroksessa paljon hyvää. Lähinnä se oli eloonjäämistaistelua. Lyöminen oli huonoa koko kierroksen ajan, tekemisestä puuttui voimaa. Itseluottamus häviää nopeasti, jos lyöminen on tällä tasolla”, Korhonen ruoski itseään.

”Kokonaisuutena tämä oli hyvä kokemus. Nyt tiedän, mitä tämä on. Jos seuraava kerta tulee, pitää vain olla paremmassa iskussa”, hän sanoi.

Korhonen pelasi toisen kierroksen loppuun vasta tänään aamulla paikallista aikaa, kun ukkosen vuoksi kilpailu jouduttinen keskeyttämään eilen.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa