Hyppää sisältöön

Mikko Korhonen kohensi asemiaan Sveitsissä – Challenge Tourin kisa lyhennettiin 54 reiän mittaiseksi

Mikko Korhonen kohensi asemiaan Sveitsissä. KUVA: GETTY IMAGES

Mikko Korhonen lähtee Omega European Masters -kisan päätöspäivään 32. sijalta.

Mikko Korhonen nousi tulosluettelossa parisenkymmentä pykälää Crans-sur-Sierre Golf Clubilla, Sveitsissä pelattavassa DP World Tourin kisassa.

42-vuotias konkari pelasi toisen perättäisen kierroksen neljä alle parin. Kun avauspäivä suomalaiselta sujui yhden yli, on Korhonen kolmen kierroksen jälkeen yhteistuloksessa -7 (71-66-66).

Kärkikymmenikköön Korhosella on neljä lyöntiä matkaa, mutta kärkeen peräti kymmenen. Kisaa johtaa Thriston Lawrence tuloksella -17 (62-64-67). Eteläafrikkalaisen pahin uhkaaja on Englannin Matt Wallace, joka lähtee viimeiselle kierrokselle kolmen lyönnin takamatkalta.

Koska ukkonen keskeytti pelit eilen ja toinen kierros pelattiin loppuun tänä aamuna, pelaajat lähettiin myös tänään matkaan kahdelta tiiltä. Kymppireiältä startanneen Korhosen huippuhetki kierroksella sattui rei’ille 13–15, jotka hän pelasi peräti neljä alle parin (birdie-eagle-birdie).

Ensimmäiset yhdeksän reikää hän pelasi kolme alle, kun päivän toiselle reiälle oli tullut bogi. Takaysillä Korhonen kaksi birdieä ja yhden bogin, joka tuli toiseksi viimeiselle reiälle.

Huomiselle kierrokselle Korhonen starttaa klo 10.46 Suomen aikaa Italian Renato Paratoren ja Espanjan Sebastian Garcia Rodriguezin kanssa.

Kenttä tulvi Challenge Tourilla

Challenge Tourilla pelit jouduttiin keskeyttämään rankkasateiden vuoksi, kun kenttä tulvi. Helsingborgissa pelattava Indoor Golf Group Challenge päätettiin lyhentää lopulta 54 reiän mittaiseksi, ja kolmas kierros pelataan loppuun huomenna.

Suomalaisista parhaassa asemassa on Lauri Ruuska, joka jakaa tuloksellaan -6 sijaa 35. Ruuska ehti pelata seitsemän reikää ennen kuin peli vihellettiin poikki.

Neljä alle parin tuloksessa oleva Roope Kakko on 57:ntenä ja lyönnin heikommalla tuloksella Oliver Lindell 67:ntenä.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa