Hyppää sisältöön

Mikko Ilosen visio Kytäjän South Eastista: ”Kytäjärven näkymiä korostetaan”

Mikko Iloselle Kytäjä Golf muodostui pian valmistuttuaan golfkeskukseksi

Kytäjällä näkymät ovat alkaneella kaudella entistä paremmat. Uudistuksia on luvassa melkoisesti, mikäli Masterplan toteutetaan sellaisenaan.

Kytäjällä esiteltiin torstaina Ilonen Designin valmistama Masterplan kahdesta kentästä vanhemman, South Eastin kehittämiseksi.

South Eastin seitsemänneltä tiiltä avautuvaa näkymää on avattu ja saatu backtiiltä pelatessa bunkkerit esiin

South Eastin seitsemänneltä tiiltä avautuvaa näkymää on avattu ja saatu backtiiltä pelatessa bunkkerit esiin

Teemu Tyry

Kirjalliseen muotoon, 26 sivun mittainen esite kertoo sanoin, piirroksin ja kuvin nykyisen tilanteen ja ehdotuksen kullekin reiälle kokonaisvaltaisesti, tiiauspaikkojen, väylien, viheriöiden, bunkkerien ja ympäristön osalta.

”Masterplanin lähtökohtana on kunnioittaa alkuperäistä Thomas McBroomin suunnitelmaa, eikä kyse ole uudelleen suunnittelusta. Masterplan muodostaa tiekartan kentän kehittämiselle, ja se on tarkoitus toteuttaa useiden vuosien aikana ”, määritellään Kytäjä Golf Oy:n osakkaille suunnatussa  kirjoituksessa.

Ilonen Designin suunnitelman hengen mukaisesti South Eastilla on kausien 2020-2021 välissä  maisemoinnin parantamiseksi ja kentänhoidollisista syistä kaadettu noin 360 puuta. 

Näkymät Kytäjärvelle etenkin väyliltä kolme, viisi ja kuusi ovat muuttuneet hurjasti edukseen.

”Maisemien avaminen Kytäjärvelle on yksi tärkeä palanen kokonaisuutta. Masterplanin johtavia ajatuksia on, että takaysillä järvi tulee entistä enemmän mukaan peliin ja keskeisemmäksi osaksi pelikokemusta”, Mikko Ilonen painotti tilaisuudessa.

Bunkkerien pinta-alaa pudotetaan yli 9 000 m2

Kytäjän South East tunnetaan erittäin vahvasta bunkkeroinnistaan. Mittasuhteet yllättävät kentällä alusta asti pelanneenkin, kun selaa masterplanin suunnitelmia.

Kentällä on nykyisessä muodossaan bunkkereissa pinta-alaa lähes 18 000 neliömetriä. 
Kokonaisuutta vääristää 11:n vasemmalla puolella oleva alue, joka nostaa tämän  väylän laitamilla olevien hiekka-alueiden koon  hämmästyttävästi 6180 neliöön , eli yli kolmasosaan South Eastin koko bunkkerialasta.

Mikäli masterplan toteutetaan suunitelman mukaan, bunkkerien pinta-ala koko kentällä laskee alle puoleen nykyisestä. Vähennyksestä 60 prosenttia kohdistuu 11:n osalle, josta putoaa 5470 neliötä maa-aineksella täytettäväksi.

Suomen näköinen golfkeskus

Kytäjä Golf ei ole vielä tehnyt lopullisia päätöksi masterplanin toteuttamisesta. Edelliselle vuodelle toteutettu viheriöremontti South Eastilla on onnistunut erittäin hyvin ja nostanut kentän arvostusta.

”Masterplan on tarkoitus toteuttaa tulorahoituksen kautta, osakkaiden taskuille ei olla menossa ylimääräisten maksujen tai vastikkeiden kautta”, linjasi toimitusjohtaja Jukka Koivu.

Yläkuvassa näkymä 14:n tiiauspaikalta nykyisin, alla masterplanin ehdotelma tulevasta.

Yläkuvassa näkymä 14:n tiiauspaikalta nykyisin, alla masterplanin ehdotelma tulevasta.

Ilonen Design, Masterplan Kytäjä South East

Mikko Iloselle ja Ilonen Designille Kytäjällä tehtävät työt ovat käyntikortti Suomeen ja mahdollisesti myös ulkomaiden markkinoille.

”Hyvä golfkenttä on pelistrategialtaan monipuolinen, huolellisesti viimeistelty, visuaalisesti vaikuttava, laadukkaasti rakennettu ja hauska pelata.”

”Tärkeä South Eastin osalta on, että siitä tehdään entistä pelaajaystävällisempi myös naispelaajille ja lyhytlyöntisemille. Yhteinen tahtotilamme Kytäjä Golfin kanssa on se, että South East ja koko golfkeskus kuvastavat suomalaista luontoa ja maisemaa”, Ilonen tiivistää.

Kytäjä Golf Masterplan, South East 2021

Poimintoja:

  • Toimenpiteet maisemoinnin osalta aloitettu 2021
  • Puustoa ja ympäristöä raivataan reikäkohtaisesti väylästön kehittämiseksi
  • Ehdotuksena bunkkkeroinnin uudistaminen,  pinta-alan puolittaminen nykyisestä
  • Lukuisia tiiauspaikkojen muutoksia ja uudistuksia
  • Uusi viheriö väylälle kuusi: Visuaalisuus parane, korkeusero vähenee. Punaiselta 52 metriä lyhyempi 
  • Väylä kahdeksan: Uusi viheriö nykyisen eteen. Väylä lyhenee 22-58 metriä
  • Väylä 14: Uusi ilme väylälle avoveden tuomisella osaksi pelikokemusta (kts.kuva)
  • Väylä 18: Uusi ilme, avovesi kiinni väylään ja lyöntipaikkoihin. Ratapölkkyä tai kivimuuria maisemaa kaunistamaan.
  • Punaiselta tiiltä kokonaismatka vähenee 186 metriä ( 4 701m)

Kolmosen tiiauspaikalta avautuu kaudella 2021  esteetön näkymä Kytäjärvelle. Kakkosen viheriötä muotoillaan uudelleen ja bunkkerien pinta-ala tulee olemaan reilut 60 prosenttia nykyisestä.

Kolmosen tiiauspaikalta avautuu kaudella 2021 esteetön näkymä Kytäjärvelle. Kakkosen viheriötä muotoillaan uudelleen ja bunkkerien pinta-ala tulee olemaan reilut 60 prosenttia nykyisestä.

Teemu Tyry

Kytäjä Golf

Ilonen Design

Etsi luettavaa