Hyppää sisältöön

Mikko Ilonen uskoo kaimansa mahdollisuuksiin – ”Vuosi sitten hän tuskin edes olisi osallistunut kisaan, jos kutsu olisi tullut”

Suomen World Cup -joukkueeseen kuuluu kaksi Mikkoa

Mikko Korhonen starttaa tänään kauden ensimmäiseen major-kilpailuun. Mikko Ilonen uskoo kaimansa mahdollisuuksiin.

Tänään on varmasti yksi jännittävimmistä päivistä Mikko Korhosen elämässä. Hän starttaa uransa ensimmäiseen kilpailuun Yhdysvalloissa, ja se on samalla hänelle hänen ensimmäinen golfin arvoturnaus.

Suomalaismiehistä ainoastaan Mikko Ilosella on aiempaa kokemusta golfin major-kilpailuista. Suomen kaikkien aikojen menestynein golfari on ehtinyt pelata pitkän uransa aikana ne kaikki vähintään kaksi kertaa.

PGA Championshipistä Ilosella on hyviä muistoja, sillä hän sijoittui vuonna 2014 kilpailussa jaetulle seitsemännelle sijalle.

”Kisasta sanotaan, että se on ammattilaisten kilpailu ammattilaisille”, Ilonen kertoi eilen Vierumäellä, jossa pelataan tällä viikolla Finnish Challenge -kilpailu.

Ilosen mukaan tämä näkyy siinä, että kenttä viritetään siten, että se kohtelee pelaajia reilusti. Ero on suuri esimerkiksi US Openiin nähden, joka on USGA:n eli Yhdysvaltain Golfliiton järjestämä kilpailu ja tunnettu siitä, että kenttä pelataan niissä äärimmäisen vaikeana. PGA Championshipin järjestää Yhdysvaltain PGA.

Vaikka lahtelaispelaaja ei ole tarkemmin tutustunut tämänvuotiseen kisakenttään, mutta uskoo silti kaimansa mahdollisuuksiin.

”En tiedä, mitä hän on tehnyt nämä alustavat viikot. Jos hän on elänyt ihmisiksi ja normaalisti ja jos väyläosumat tulevat arvoonsa, hänellä on saumat jatkoon”, Ilonen näkee.

Korhosen menestymismahdollisuuksien puolesta puhuu myös se, että hän on mennyt valtavasti eteenpäin viimeisten vuosien aikana, varsinkin henkisesti. Kesällä hän voitti uransa ensimmäisen European Tourin kisansa ja sijoittui heti seuraavassa kisassaan toiseksi.

Tärkeä onnistuminen oli myös BMW PGA Championshin 15. sija toukokuussa. Kisaan osallistui nippu maailman parhaita pelaajia, ja Korhonen alkoi tuntea itseään kotoisaksi myös isojen nimien seurassa ja suuren katsojamassan edessä.

”Puhuimme viime viikolla kymmenen minuuttia puhelimessa, ja hän kuulosti rauhalliselta – siltä, että kisaan on mukava mennä. Jos olisimme puhuneet vuosi sitten, hän ei välttämättä olisi edes lähtenyt kisaan, jos kutsu olisi tullut”, Ilonen kuvailee muutosta, joka on tapahtunut Korhosessa melko lyhyessä ajassa.

Korhonen starttaa kisaan klo 9.02 paikallista aikaa eli klo 17.02 Suomen aikaa.

Kilpailun näyttää suorana lähetyksenä ja suomenkielisellä selostuksella Viasat ja Viaplay. Lähetys alkaa torstaina klo 21.

Etsi luettavaa