Hyppää sisältöön

Miesten FT-voitto ratkesi vasta kolmen pelaajan uusinnassa – Teinikedolle naisten kisan ykköstilan

Mikael Salminen nappasi voiton Sarfvikin huippukuntoisella kentällä.

Suur-Helsingin Golfin Mikael Salminen ja Tia Teiniketo ottivat voiton Finnish Tourilla kauden kolmannessa kisassa.

Sunnuntai oli menestyksen täyteinen päivä Suur-Helsingin Golfille, sillä kauden kolmannen Audi Finnish PGA Golf Tourin molempien sarjojen voittajat, Mikael Salminen ja Tia Teiniketo, edustavat SHG:ta. Salmisen voitto varmistui vasta uusinnan jälkeen, mutta Teiniketo otti voiton huimalla yhdeksän lyönnin erolla.

Miesten kilpailussa toiseksi viimeisessä ryhmässä pelannut Alex Hietala oli kilpailun kärjessä, kun kärkiryhmät pelasivat takaysiä. Kärkiryhmässä pelanneet Ossi Mikkola ja Salminen laittoivat kuitenkin ison kirivaihteen sisään kierroksen loppupuolella. Mikkola teki harmittavan tuplabogeyn 11. reiälle, mutta hän pelasi loput reiät neljä alle parin. Salminen puolestaan pelasi viimeiset viisi reikää neljä alle parin.

”Luulin, että pelasimme Ossin kanssa toisiamme vastaan, kun en tiennyt tuloksia. Mutta mehän ajoimmekin Alexia takaa”, Salminen kertoi taiston tauottua.

Yhteistulokseen -6 päätyneet Hietala, Mikkola ja Salminen lähtivät uusimaan voitosta Sarfvikin New Coursen 18. reiälle. Alamäkeen lyötävällä par 3:lla eroja saatiin heti aikaiseksi, kun Mikkola teki bogeyn ensimmäisellä uusintareiällä. Toisella yrittämällä Hietala koki Mikkolan kohtalon, ja Salmiselle riitti par voittoon.

”Minä tykkään tuosta reiästä. Minulla oli selkeä maila siihen koko ajan”, rautakasia alamäkeen lyönyt Salminen sanoi.

Palkintojenjaossa Salminen nosti esille peliareenan huikean kunnon.

”Kenttä oli aivan upeassa kunnossa!”

Tia Teiniketo oli ylivoimainen naisten sarjassa.

Tia Teiniketo oli ylivoimainen naisten sarjassa.

Juha Hakulinen

Naisten kilpailussa jännitys oli lauennut jo ennen päätöskierrosta, sen verran ylivoimainen Tia Teiniketo (+5) oli ollut kahtena ensimmäisenä päivänä. Sunnuntain kierroksella Teiniketo pelasi tuloksen 79, mutta silti hänen voittomarginaalinsa toiseksi sijoittuneeseen Daniella Barrettiin (+14) oli yhdeksän lyöntiä. Nicola Fall (+17) oli kolmas.

Teiniketo nosti esille hauskan faktan voitostaan.

”Tämä oli itse asiassa ensimmäinen kerta, kun pääsin normaalissa Finnish Tour -kilpailussa cutista läpi”, Teiniketo nauroi.

Jättimäisestä etumatkasta huolimatta Teiniketo sanoi, että jännitys vaivasi pitkin kierrosta.

”Kun olin lyönyt 18. reiän avauksen, eikä se ollut vedessä, niin silloin pystyin hengähtämään”, Teiniketo kertoi.

Yhdysvalloissa opiskeleva Teiniketo vaihtoi koulua viime syksynä, ja totuttelu 1. divisioonan peleihin otti talvella aikansa. Mutta nyt peli vaikuttaisi olevan uomissaan.

”Etenkin lähestymislyönnit ovat kehittyneet talven aikana. Ja varsinkin wedget ovat tarkempia kuin aiemmin”, Teiniketo sanoi.

Elokuussa takaisin Alabamaan suuntaava Teiniketo pelaa seuraavaksi naisten LETAS-kilpailussa Messilässä. Ensi viikolla pelattava kilpailu on yksi kesän kohokohtia.

”Sitä odotan innolla. Tykkään Messilän kentästä, ja on mukavaa päästä vähän isompaan kisaan mukaan”, Teiniketo intoili.

Audi Finnish PGA Golf Tour jatkuu kahden viikon kuluttua Nokialla pelattavalla NRG Openilla.

Lopputulokset

Lähde: Finnish Tourin tiedote

Etsi luettavaa