Hyppää sisältöön

Mickelson voitti debyyttikisan Champions Tourilla: ”Minua kutsuttiin pitkästä aikaa nuoreksi”

Phil Mickelson on voittanut viidesti majorin

Phil Mickelson ratkaisi kilpailun päätöskierroksen ensimmäisen kymmenen reiän aikana pelattuaan ne kuusi alle parin.

Phil Mickelson voitti uransa ensimmäisen kisan Champions Tourilla. ”Leftyn” voittotulos oli -22 (61-64-66). Eroa toiseksi tulleeseen Tim Petroviciin kertyi neljä lyöntiä.

Champions Tourilla 54 reiän ennätys suhteessa pariin on -25. Siitä Mickelson jäi kolmen lyönnin päähän, kun Mickelsonin hurja tahti ”hyytyi” kolmannen kierroksen takaysillä, jonka hän pelasi pariin. Hän kuitenkin sivusi alhaisimman voittotuloksen ennätystä, joka on 191 lyöntiä kolmen kierroksen kilpailussa.

”Sain hyvän startin kisaan ja onneksi sain rakennettua riittävän suuren puskurin. Nautin todella paljon siitä, että näin kaikkia näitä tyyppejä pitkästä aikaa ja kuinka he olivat niin vastaanottavia ja hauska. Oli hauskaa kilpailla. Sain tehdä kunnon tulosta ja kilpailla”, Mickelson summasi kisaa.

Etuysillä Mickelson oli tosiaan tulessa, sillä hän pelasi sen viisi alle parin muun muassa tämän eagle siivittämänä:

Pituutta reiällä oli noin 320 metriä, joten 50-vuotiaan Mickelsonin draiveissa on edelleen potkua.

Kommenttinsa perusteella mies nautti selvästikin Champions Tourin tunnelmasta ja peliseurasta, saihan hän tuntea itsensä nuoreksi pitkäksi aikaa.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa