Hyppää sisältöön

Meksikon lahja golfille on seuraava lähtijä – PGA Tour on valmistellut vastaiskun LIV Golfille

Abraham Ancer kertoi paljon syitä sille, miksi liittyi LIV Golfiin. Eikä yksikään niistä ollut raha. KUVA: GETTY IMAGES

Abrahan Ancer on Meksikon kaikkien aikojen paras miespelaaja. Jatkossa hän osallistuu LIV Golfin turnauksiin.

Aiemmin tänään kerroimme, että Brooks Koepka on seuraava lähtijä LIV Golfiin. Tätä ei ole Koepka itse vielä vahvistanut, mutta varmuudella LIV Golfiin liittyy Abraham Ancer.

Ancer kertoi asiasta tiedotteessaan, ja samaan aikaan LIV Golf toivotti tämän sosiaalisessa mediassa tervetulleeksi tourille.

Ancer on kaikkien aikojen paras meksikolainen miespelaaja. Hän oli ensimmäinen meksikolainen, joka rikkoi sadan parhaan rajan. Parhaimmillaan hän on ollut listalla 11:ntenä. Tuoreella listalla hän 20:ntenä.

31-vuotias peluri on voittanut urallaan yhden PGA Tourin kisan. Kyseessä oli viime elokuussa pelattua WGC-kilpailu, jonka uusinnassa kaatuivat Sam Burns ja Hideki Matsuyama.

Tiedotteessa Ancer perusteli päätöstään muun muassa sillä, että odottaa innolla mahdollisuutta harjoittaa liiketoimintaa myös golfkenttien ulkopuolella. Hän myös kertoi keskittävänsä voimavarojaan golfin kehittämiseen ja kasvattamiseen kotimaassaan Meksikossa.

Rahasta hän ei puhunut tiedotteessa lainkaan.

LIV Golfin on Saudi-Arabian valtionrahaston PIF:n omistama uusi kiertue, jota pidetään yleisesti urheilupesuoperaationa, jolla pyritään kääntämään katseet pois maan surkeasta ihmisoikeustilanteesta.

Kiertueelle liittyneille tähtipelaajille maksetaan allekirjoitusbonuksena suuria takuutuloja.

Tänään PGA Tour piti pelaajien kanssa kokouksen, josta levinneiden tietojen mukaan kiertue olisi järjestämässä syksyisin kahdeksan turnauksen rahakkaan sarjan, johon pääsisi mukaan FedEx Cupin 50 parasta pelaajaa.

Kyseisissä kilpailuissa olisi palkintopotissa peräti 20 miljoonaa dollaria. LIV Golfin tavallisissa kilpailuissa potissa on 25 miljoonaa dollaria ja finaalikisassa tuplasti enemmän.

Etsi luettavaa