Hyppää sisältöön

Matt Jones omassa luokassaan Honda Classicissa: ”Rauhallisuus ja rentous kentällä kantoivat voittoon”

Matt Jones käveli sunnuntaina kunniakujaa pitkin voittoon PGA Nationalilla

Aussikonkari sai paikan US Mastersiin ja palkkion pitkästä uurastuksestaan svinginsä kehittämiseksi.

Matt Jones aloitti West Palm Gardensissa Floridassa pelatun PGA Tourin kisan tuulisena päivänä hurjalla tuloksella 61,-9. Kahdella seuraavalla kierroksella tulokset olivat muiden kisailijoiden luokkaa.

Kärkipaikalta viimeiselle kierrokselle lähtenyt Jones ei jättänyt takaa-ajajilleen käytännössä mitään mahdollisuuksia varmalla pelillään, osuen yhtä viheriötä lukuunottamatta muihin oikealla lyöntimäärällä.

Eroa kisan kakkoseen Brandon Hagyyn kertyi viisi lyöntiä. Tuloslistalla 18 seuraavaa pelaajaa Jonesin (-12) takana olivat tuloksissa -7-4.

”Pelaan ja kävelelen kentällä turhankin nopeasti. Tällä viikolla otin tarkoituksellisesti rauhallisemmin, pyrkien samalla rentoutumaan enemmän. Se yhdistelmä toimi erinomaisesti. Voittaminen tuntuu fantastiselta, edellisen (PGA Tourin) voiton jälkeen minulla on ollut paljon vaikeita vuosia. Kova työ svingin kehittämiseksi on kannattanut”, Jones tunnelmoi kyyneleet silmissä.

Ennen kauden alkua hän oli maailmanlistalla 113. Alkuvuoden hyvät esitykset olivat jo nostaneet häntä 30 sijaa ylöspäin. Voitto varmisti paikan US Mastersiin, jossa hän vuonna 2014 kävi karsiutumassa kahden kierroksen jälkeen.

Kotikulmillaan pelannut Camilo Villegas  (8.) jäi vain kahden lyönnin päähän tuloksesta, joka olisi tuonut hänelle täyden pelioikeuden PGA Tourille kauden lopppuun. Hän pääsee kuitenkin pelaamaan pääkiertueella rajoitetulla kortilla osan kisoista.

Eurooppalaismenestys jäi varsin vaatimattomaksi. Kotimantereellaan tuiki tuntematon Itävallan Sepp Straka oli 33.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa