Hyppää sisältöön

Matilda Castrenilla hyvä startti Symetra Tourin finaalissa

Ero kisan kärkeen kaventui kolmannen päivän jälkeen neljään lyöntiin

Toista kauttaan USA:n haastajakiertuetta pelaava Castren avasi Daytona Beachilla Floridassa kisan tuloksella 70,-2, jolla hän on tuloslistan 44:s

LPGA Tourin alla oleva Symetra Tour on kuluvalta kaudelta pian päätöksessään. Viikonlopun finaalikisan jälkeen parhaat saavat suoran kortin pääkiertueelle, suurella osalla pelaajista tie vie Tourin toiseen karsintavaiheeseen, joka pelataan lokakuussa.

Suomalaisista Symetra Touria ovat pelanneet Matilda Castren, Emily Penttilä sekä Linda Henriksson.  Castren on ainoana mukana torstaina käynnistyneessä Tour Championshipissa.

Avauskierroksella hän pelasi tuloksen 70 osuen väyliin (12/14) ja viheriöihin (16/18) erinomaisella prosentilla. Kärkeen on matkaa viisi lyöntiä, perjantain aamukierroksella (15.10 Suomen aikaa) selviää, mihin suuntaan Castren on tuloslistalla menossa. 

Kauden paras sijoitus (24:s) tuli edellisessä kilpailussa, se nosti toista kauttaa Symetra Tourilla pelaavaa Castrenia maailmanlistalla lähes 200 sijaa.

 Edelliskaudella hän oli kerran 19:s, joten voittotaistoista Castrenilla ei tällä  tasolla ole vielä  kertynyt.

Tilastojen valossa Matilda Castrenin kenttäpeli on ollut 12:ssa pelaamassaan kisassa vahvaa. Viheriöosumaprosentilla (74,1) hän on koko kiertueen listauksissa 27:s. Putti ja etenkin sand saves (145:s) ovat jättäneet melkoisesti parannettavan varaa.

Castrenilla on jo varma paikka karsinnan toiseen vaiheeseen.

Symetra Tourilla pelaa runsaasti nuoria, ammattilaisuransa alkuvaiheilla olevia pelaajia, mutta myös jo toistakymmentä vuotta sitten huipulla olleita. Näistä nimekkäimmät ovat LPGA Tourin ensimmäisen miljoonan dollarin ykköspalkinnon 2000-luvun lopulla napannut Paraquayn Julieta Granada, sekä Minea Blomqvistin kanssa 2000-luvun ensimmäisellä puoliskolla maaiman lupaavimpiin nuoriin pelaajiin lukeutunut Ruotsin Louise Stahle.

Symetra Tourin rahalistan kärkikymmenikön keskiansiot ennen Tour Championshipia ovat noin 96 000 dollaria. Suomalaiskolmikko Castren, Penttilä ja Henriksson, on ansainnut yhteensä pelaamistaan 38:sta kilpailusta noin 15 500 taalaa. 
 

Symetra Tour Championshipin tulosseurannan löydät täältä

Symetra Tourin rahalistan löydät täältä.

Etsi luettavaa