Hyppää sisältöön

Matilda Castrénin nousu jatkuu US Openissa: ”Loppurutistus vielä edessä”

Matilda Castrén starttaa US Openin viimeiselle kierrokselle suomalaisittain hyvään aikaan

Matilda Castrén (74-71-73,+5) käänsi toisella puoliskolla heikon alun mainioksi kierrokseksi nousten sijaluvulle 23:s. Lexi Thompson (-7) siirtyi johtoon

Matilda Castrénin startti kolmanteen kierrokseen San Franciscossa, The Olympic Clubilla pelattavassa US Openissa oli tuloksellisesti vaikea. Aiempina kahtena päivänä hän oli pelannut ensimmäiset viisi reikää neljä ja kolme yli parin. Lauantaina viiden reiän pätkälle osui ”vain” kaksi bogia, mutta kentän helpoimman (7.) ja ulosmenon viimeisen reiän (9.) toivat tulostaululle suomalaisen osalle heikon luvun +4 kierroksen puolivälissä.

”Hiukan kävi huono tuuri yhdellä, ja toisella väärä mailavalinta. Olen erittäin tyytyväinen toisen puoliskon petraukseen”, Castrén summasi päiväänsä.

Reílllä 10-14 hän pääsi takaisin peliin kolmella birdiellä. Sisääntuloon mahtui myös bogey par-viitosella. Yhteistulos 73,+2 oli reilun lyönnin parempi kuin kaikkien jatkoonpäässeiden keskiarvo lauantaina (74,17)

Matilda Castrénilla on ennen viimeistä kierrosta neljä lyöntiä yhdeksänteen sijaan. Harjoituspäivän pelikaveri Kelly Tan karsiutui kahden kierroksen jälkeen

Matilda Castrénilla on ennen viimeistä kierrosta neljä lyöntiä yhdeksänteen sijaan. Harjoituspäivän pelikaveri Kelly Tan karsiutui kahden kierroksen jälkeen

Petteri Nykky

”Reikien paikat olivat hankalia. Pari niistä oli ”laittomuuden rajamailla”. USGA toimii minulle kerrotun mukaan tässä kisassa  saman kaavan mukaan. Viikonloppuna pelaajat pistetään kovien tilanteiden eteen.”

Tilastoissa Matilda Castrén loistaa entistäkin kirkkaammin.

  • Väyläosuminen määrä (10-11-12) on noussut päivä päivältä. Hän nousi listan kolmanneksi (78 %)
  • Viheriöosumissa (14-15-12) sijoitus on edellisen päivän tapaan kaikista pelaajista toinen
  • Avausten mitoissa Matilda Castrén on 30:s, (227 metriä)
  • Puttien määrässä (34-33-32) sijaluku on jatkoonpäässeistä viimeinen 66. Kahden ensimmäisen päivän pelikaveri Megan Ghane on putannut 22 kertaa vähemmän (77-99)

”Sunnuntaina on loppurutistuksen aika, yritetään saada viikon paras esitys ja tulos sieltä esiin.”

Viimeisen päivän starttiaikoja on aikaistettu, pelaajat laitetaan liikkeelle kahden sijaan kolmen hengen ryhmissä. 
Matilda Castrén pelaa yhdessä Tanskan ja LET:n ykköspelaajan Emily Kristen Pedersenin ja Korean In-Kyung Kimin kanssa.
Kolmikko starttaa matkaan jo 18.59 Suomen aikaa.

Kilpailun johtoon siirtyi pitkään USA:n ykköspelaajana ollut Lexi Thompson, joka iski lauantaina tauluun luvut 66,-5.
Hänen kanssaan pelannut avauspäivän jälkeen johtanut Mel Reid löi 12 kertaa enemmän (78) ja putosi jakamaan Castrenin kanssa sijalukua 23.  

Elisa Viihde Viaplay ja V Sport Golf näyttävät finaalikierroksen pelit suorana lähetyksenä klo 20.00-02.30.

 Tulospalvelu

Etsi luettavaa