Hyppää sisältöön

Matilda Castrén: ”Pituuden lisääminen draiviin kiinnostaa, tärkeintä on kokonaisvaltainen kehittyminen”

Finnish Tourin kauden 2020 kuningatar Emilia Tukiainen (vas.) lentää lauantaina Dubaihin

Toiseen LPGA kauteensa valmistautuva Castren tapasi perheensä ja valmentaja Petteri Nykyn yli vuoden tauon jälkeen.

Malmin Green Golfissa tammikuisena arkiaamuna valmentaja Petteri Nykky on vakipaikallaan hallin sisääntuloa lähimmillä matoilla. Valmennettavista Noora Komulainen on äitiyslomalla, Ursula Wikström lämmittelee ennen oman harjoituksensa käynnistymistä.

Aamun ensimmäiset tunnit ovat kuluneet Kaliforniasta Suomeeen kymmenen päivän tripille saapuneen Matilda Castrénin kanssa.

Yhteistyötään Castén ja Nykky ovat tottuneet tekemään etänä kaikki ne seitsemän vuotta, jotka 25-vuoias Castrén on opiskelujen ja ammattilaisuransa aikana asunut USA:ssa.

”Minulla jäi nyt vain edelliskesän Suomen matka koronan takia tekemättä. Puhelimitse ja videoiden avulla kanssakäyminen on sujunut kuten aiemminkin”, Castrén kertoo. 

Parivaljakko oli ehtinut harjoitella yhdessä jo parina päivänä. Nykky kertoi allekirjoittaneelle ennen tapaamistamme puhelimessa, että hän on ehdottanut ”Maddelle” uusiakin ajatuksia parempien tehojen saamiseksi.

Petteri Nykyn valmenneuksessa on Suomen neljästä parhaasta naispelaajata kolme.

Petteri Nykyn valmenneuksessa on Suomen neljästä parhaasta naispelaajata kolme.

Teemu Tyry

”Lyöntiä ja tekniikkaa ei tarvitse muuttaa. Niiden osalta Madde on riittävän hyvä pääkiertueelle. Hyvän rutiinitason saavuttamiseen menee oma aikansa. Golfissa pärjäämiseen liittyvien asioiden sisäistäminen on oma polkunsa. Epäkurantit lyönnitkin pitää oppia hyväksymään”, Nykky filosofoi.

Alkuviikon yksi keskustelunaihe oli ollut luonnollinen lyöntipituuksien kehittäminen.

”Minä tämän aiheen nostin esiin. Ei sen takia, että pituus olisi ongelma, mutta lisämetrit avauksissa muuttavat peliä melkoisesti”, Matilda Castén taustoittaa.

LPGA Tourin pitkälyöntisin pelaaja on Filippiinien Bianca Bagdanangan (256 m) jonka avaukset ovat keskimäräärin 30 metriä Castrénia (225) pidempiä. 

”Bianca treenaa samalla kentällä Kaliforniassa, joten olen nähnyt paljon hänen harjoitteluaan. Hän on LPGA Tourilla yleinen keskustelun aihe, ei suinkaan Bryson DeChambeau”. Bianca pistää mutkia suoraksi ja pääsee hyökkäämään lyhyillä raudoilla aggressivisesti lipulle, Castrén toteaa luonnollista kateutta äänessään.

Matilda Castrén haluaa tietää miksi asioita muutetaan

Castrénin aloittaman keskustelun johdosta Nykky oli edellisenä päivänä nostanut esiin vasemman puolen ponnistuksen tehostamisen palloon tultaessa.

”Osumassa Madden lantio on auki sopivasti 50 astetta. Hartioiden kiertoa voisi tässä vaiheessa olla enemmänkin. Se auttaisi häntä saamaan päänsä tehojen kannalta edullisempaan asemaan. Näitä asioita voi kehittää tehostamalla vasemman puolen ponnistusta”, Nykky antaa yksinkertaistetun määritelmän.

Entistä vahvempaa vetoa, tehokkuutta lyöntiin on myös Matilda Castrénin tavoite

Entistä vahvempaa vetoa, tehokkuutta lyöntiin on myös Matilda Castrénin tavoite

Teemu Tyry

Matilda Castrénin mailannopeus osumassa on noin 94 mailia tunnissa, joka  on myös LPGA:n pelaajien keskiarvo. Bianca Bagdananganilla sama luku on Nykyn arvion mukaan 108-110 mailia tunnissa.

”Madden maila kulkee osuman vaiheilla sopivasti ylöspäin, nostokulmaa on 4-5 astetta. Mitään varsinaista ongelmaa ei sinällään ole. Tärkeämpää kuin draivimitan pakonomainen nostaminen on  kaikkien pelien osa-alueiden kehittäminen”, Nykky muistuttaa.

”Maailmalla on paljon valmentajia, jotka vaan kertovat pelaajalle, että nyt tehdään näin, selvittämättä opetettavalleen miksi. Minä haluan tietää aina syyt ja seuraukset, sekä sisäistää muutokset. Kyllä me Petterin kanssa väännetään usein tiukastikin asioista, mikä on ihan terveellistä”, Matilda säestää. 

Taloudelliset haasteet ovat olleet stressitekijä golfuralla

Matilda Castén sai vuodelle 2021 The 59 Fundilta,  Mikko Korhosen perustamalta säätiöltä 6 000 euron apurahan. Jo edellisellä kaudella hän sai Sami Välimäen tavoin samalta instassilta 12 000 euroa kulujensa kattamiseen.

”Olen todella kiitollinen saamastani tuesta, joka menee kilpailemisen ja valmentautumisen yleiskuluihin.”

Castrén on useaan otteeseen avautunut  taloudellisen yhtälön haastavuudesta ammattilaiskiertueilla.

Seuraavan kerran Castrén ja Nykky tapaavat  muutaman kuukauden kulutttua USA:ssa, mikäli koronatilanne  USA:ssa menee parempaan suuntaan

Seuraavan kerran Castrén ja Nykky tapaavat muutaman kuukauden kulutttua USA:ssa, mikäli koronatilanne USA:ssa menee parempaan suuntaan

Teemu Tyry

”Raha, tarkemmin sen puute on ollut iso stressitekijä. Haluan elättää itseni pelaamalla, siihen liittyy isoja vaatimuksia menestyksen suhteen, jotka eivät ensimmäisinä kahtena vuonna täyttyneet. Tämä oli iso pettymys, joka loi paineita. Eikä tämä ensimmäinen vuosi LPGA Tourilla ole tilannetta mustasta valkoiseki muuttanut.”

Upea läpimurtokausi LPGA Tourilla ei ainakaan vielä ole tuonut lisää yhtistyökumppaneita. Castrénilla on  kolmatta vuotta sopimus Linna Golfin kanssa, jonka puitteissa hän on muun muassa antanut opetustunteja seuran jäsenistä koostuneille ryhmille Suomessa ollessaan.

Mikäli olympialaiset Tokiossa loppukesästä 2021 järjestetään, on Matilda Castrén käytännössä varma suomalaisedustaja naisten kisassa.

Olympiaurheilija on määritelmä, joka jo sinällään nostaa urheilijan kiinnostavuutta ja markkina-arvoa yritysten valitessa sponsorointiensa kohteita.

”Koronan vaikutuksen lisäksi tein epäonnistuneen valinnan manageritoimiston valinnassa. Kumppanuuksien myynnin osalta asioita työstetään parhaillaan uuteen, parempaan malliin ja toivon löytäväni tälle kaudelle uusia lisää yhteistyökumppaneita.”

Kilpailujen määrä sekä LET:n kisaan osallistuminen vielä avoinna

Matilda Castrén lentää lauantaina takaisin USA:han. Hän elättelee toiveita päästäkseen mukaan helmi-maaliskuussa pelattaviin kolmeen kisaan , joista ainakin kahdessa ensimmäisessä  osanottajamäärän pienuus (120) saattaa jättää kauden 2020 tavoin karsinnoista tulleen pelioikeuden kategorialla kiertävän Casrénin katsomon puolelle.

”Edellinen vuosi oli menestyksen osalta hyvä, mutta siihen ei saa tuudittautua. Katse on tulevissa tapahtumissa. Kuplassa eläminen oli raskasta. Tour vieraili monissa mukavissa kaupungeissa, joissa emme kuitenkaan päässeet liikkumaan. Kaikki tietysti toivovat, että olot normalisoituisivat mahdollisiman pian.”

Ensimmäiset kuusi USA:n vuottaan Floridan Tallahasseessa asunut Castrén muutti vuosi sitten avomiehensä työn perässä Kaliforniaan, San Diegon kupeeseen.

Matilda Castrenilla on viikko aikaa terävöittää peliään seuraavaan maanantaikarsintaan

Matilda Castrenilla on viikko aikaa terävöittää peliään seuraavaan maanantaikarsintaan

Zach Sepanik, Symetra Tour

”Hyvin olemme viihtyneet. Tallahassee oli hieman ”red neck” henkinen kaupunki. San Diegoa kuvailisin huomattavasti eurooppalaistyylisemmäksi.”

”Golfin osalta pääsin hyvistä olosuhteista vielä parempiin. Ilmastoltaan nykyinen asuinalueemme on Floridaa kuivempi, harjoitusolosuhteetkin piirun edellä.” 

Turun Ruissalo on Matilda Castrénille luonnollisesti tuttu paikka. Hän osallistui kesällä 2013 Aura Golfissa henkilökohtaisiin EM-kisoihin ennen opiskelujensa käynnistämistä Florida Universityssa.

”En ole vielä tehnyt päätöstä siitä, olenko mukana Turussa, vai keskitynkö LPGA Tourin kisoihin ilman taukoa.”

LPGA

Etsi luettavaa