Hyppää sisältöön

Maajoukkuetoiminnan myllerrys Golfliitossa – nyt kuunneltiin ammattilaisia

Suomen Golfliitto laittoi maajoukkuetoiminnan uusiksi. Yksi syy muutokselle on tippuminen ulos olympiakomitean tuen parista. Uudella konseptilla tavoitellaan paitsi menestystä, mutta myös paluuta tuen pariin.

Suomen Golfliitto teki kohtalaisen odotetun päätöksen maajoukkuetoiminnan uudistamisessa. Läpi historian on toimittu systeemillä, jossa liitolla on oma päävalmentajansa, jonka lisäksi on erikseen liitto- ja maajoukkuevalmentajia. 

Urallaan pidemmälle edenneet pelaajat ovat lähes yhteen ääneen ihmetelleet mitä hyötyä yksilölajissa on yhteisestä maajoukkuevalmentajasta. Kaikki työ tehdään pelaaja–valmentajaparina ja omien taustatiimien kanssa. 

”Maajoukkuetoimintaa ei tulla missään tapauksessa lakkauttamaan. Leirejä ja harjoituspäiviä järjestetään ja kansainvälisiin kilpailuihin osallistutaan aktiivisesti. Resursseja tullaan kuitenkin kohdistamaan urheilija–valmentajaparin toiminnan tukemiseen aikaisempaa enemmän sekä amatööri- että ammattilaistasolla”, Golfliiton kilpaurheilupäällikkö Juha Juvonen täsmentää liiton tiedotteessa. 

Golfliiton tiedotteessa ei täsmennetä miten toiminta tulee käytännössä toteutumaan. Päävalmentajan vapautuksen myötä resursseja (= rahaa) vapautuu kuitenkin kuusinumeroinen summa itse pelaajien ja valmentajien välisiin kuluihin. 

Moni laji-ihminen saattaa ihmetellä päävalmentajapestin lakkauttamista. Staffan Johanssonin aikakautta seurannut Fredrik Jendelid pääsi todistamaan, kun miesten maajoukkue voitti spektaakkelimaisesti EM-kultaa Saksassa. Samaan aikaan Suomella on varmasti vähintään viisi European Tourin pelaajaa vuonna 2019. 

Monien pelaajien suusta on kuitenkin kuulunut jo pitempään kritiikkiä valmennussysteemiä kohtaan. Päävalmentajan roolia ei olla nähty kovinkaan suurena panostuksiin nähden, vaan hyvien suoritusten taustalla on nähty pikemminkin oma pitkäjänteinen työ omien tiimien kanssa. 

”Haluamme motivoida, rohkaista ja sitouttaa lisää henkilökohtaisia valmentajia menestyksekkääseen valmennustyöhön. Kansainvälinen taso on nähtävä, todettava ja koettava. Sen jälkeen ei tarvitse arvailla mihin harjoittelussa tulee panostaa. Viime aikojen menestys on sitoutuneiden urheilijoiden, hyvien valmentautumisprosessien ja vahvojen taustatiimien yhteistyön tulos. Otetaan näistä oppia”, Juvonen jatkaa.

Kalle Samooja on jälleen kiinni vahvassa sijoituksessa Challenge Tourilla

Kalle Samooja on jälleen kiinni vahvassa sijoituksessa Challenge Tourilla

Getty Images

European Tourille siirtyvä Kalle Samooja: ”Kiva jos pelaajien mielipide vaikutti lopultakin”

Kalle Samooja ja Vierumäki Finnish Challengen voittanut Kim Koivu laukoivat kovia mielipiteitä YLE:n haastattelussa kyseisen kisan jälkeen. Molemmilta kysyttiin liiton toiminnasta ja maajoukkueista. 

”Silloin nostimme aika kovaan ääneen esille, että menestys ei johdu päävalmentajasta. Kaikilla on omat tiimit, joiden kanssa työ tehdään. Ehkä se omakin menestys on tuonut sanoille painoarvoa. Joka tapauksessa vaikuttaa ihan positiiviselta uudistukselta – hyvä näin”, kotiin Kiinasta kerennyt Samooja kertoo. 

Tieto uudesta mallista on niin tuore, että Samooja oli kuullut asiasta ohi mennen valmentajiltaan. Minkälaista tukea olisi mahdollisesti toiveissa jos asiaa kysyttäisiin Challenge Tourin ranking-voittoa tavoittelevalta turkulaiselta? 

”En mä odota ihan hirveästi tältä asialta. Meillä European Touria kiertävillä on ura siinä vaiheessa, että joku pieni liiton tuki ei tule juuri laivaa keinuttamaan suuntaan eikä toiseen. Tärkeintä kaikessa yhteistyössä on se, että se palvelee, eikä rasita pelaajaa. En osaa vielä sanoa tarkemmin aionko hakea tuen piiriin kun aihe on niin tuore”, Samooja kertoo. 

Aiemmista systeemistä Kalle on antanut kohtalaisen suoriakin kommentteja. Toki toiset pelaajat ovat saaneet päävalmentajilta enemmän kuin toiset. Kallelle tai suurimmalle osalle ammattilaispelaajista liiton päävalmentaja on ollut lähes aina yhden tekevä. 

”Kyllä mun silmissä tällainen päävalmentaja enemmän sekoitti asioita kuin toi uutta. En ikinä ymmärtänyt roolia, että joku liiton valmentaja matkustelee siellä täällä ympäriinsä seisoskelemassa ammattilaiskisoissa. Varsinkin se ettei ole mitään pelaaja valmentaja suhdetta heidän kanssaan on se oleellisin asia mielestäni.. Kyllä tässä varmasti saadaan raha tehokkaampaan käyttöön”, Kalle uumoilee. 

Golfliitolla tulee varmasti olemaan vaikea tehtävä sitouttaa lajin suurimpia suomalaistähtiä uuden maajoukkuetoiminnan keulukuviksi. Olympialaiset on hyvä brändi ratsastaa ja siellä pelaavat European Tourilla kilpailevat ammattilaiset. Toisaalta kyseiset pelaajat eivät juuri hyödy muutamien tuhansien eurojen yhteistyöstä. Tilanne on melko kaksipiippuinen. 

”On se varmasti vaikeaa liiton vakuuttaa meitä lähtemään kovin sitoutuneesti projektiin. Kaikki ollaan kuitenkin omalla työllä noustu sinne missä olemme. Avoimin mielin kuitenkin kuuntelen miten uusi toiminta tullaan meille esittelemään”, Kalle vakuuttaa. 

Etsi luettavaa