Maailman puhtainta ilmaa ja luonnonrauhaa – Levi tarjoaa golfarille ikimuistoisen elämyksen

Ainutlaatuisen golfkierroksen lisäksi Levillä on kymmenittäin aktiviteetteja, ja mahdollisuus kuunnella hiljaisuutta luonnon helmassa. Turistien määrän uskotaan muutamassa vuodessa kasvavan nykyisestä 750 000:sta yli miljoonaan.
Neljän kuukauden mittainen golfkausi Levi Golfissa, maamme pohjoisimmalla kentällä Kittilässä käynnistyi kesäkuun kuudentena päivänä.
”Vuodenajat vaihtuvat täällä nopeasti. PGA ammattilainen Eetu Isometsä hiihti vielä toukokuun lopulla kentän alueella. Lumien sulaessa pian tämän jälkeen tulvat olivat valtavia, mutta 3-4 päivää niiden päättymisen jälkeen kentällä jo pelattiin”, kuvailee Levi Golfin toiminnanjohtaja Tomi Tolsa.
Alkaneella kaudella Leville toivotaan saapuvan yöttömän yön taikaa ja syksyn ruskaa ihastelemaan ennätyksellisen paljon kotimaisia golfareita mailat matkassaan.
Levi Golfin pysyvästä arvostuksesta kentällä vierailleiden pelaajien keskuudessa kertoo se, että golfkeskus oli totutusti tuoreimmalla kotimaisten kenttien rankinglistalla 15:n ensimmäisen joukossa (13:s) reilusti yli sadan golfkeskuksen vertailussa.
Levillä vierailleet peukuttavat lomakokemuksiaan ja elämyksiä ystävilleen, ja palaavat mieluusti takaisin Lapin rauhaan.
”Toivon ja uskon , että teemme kierrosmäärillä mitattuna uuden ennätyksen kauden aikana. Viidakkorumpu ja rankingit puhuvat puolestamme, ulkomaan matkojen sijasta suomalaiset ottavat kohteekseen monipuolisia ja laadukkaita kotimaisia kohteita”, Tolsa ennakoi.
Suomen pohjoisimmalla kentällä vierailevalla on normipäivänä runsaasti tilaa, syys-lokakuun vaihteeseen kestävän kauden aikana kierroksia on parhaimmillaan kirjattu 10 400.
Tolsa muistuttaa golfmatkaa suunnitteleville Levin luonnon luomista mahdollisuuksista elämyksiin ja ympärivuorokautiseen harrastamiseen myös golfin ulkopuolella.
”Puitteet ovat aktiviteeteille uskomattoman hulppeat. Kun Leville tulee, on syytä varata golfin oheen aikaa Lapin taianomaisen tunnelman kokemiseen”, Tolsa kannustaa.
Kenttä on asettunut maisemaansa
Pekka Sivulan suunnitteleman kentän yhdeksän ensimmäistä reikää avattiin 2006, 18-reikäiseksi se laajeni kaksi vuotta myöhemmin.
2000-luvun alkupuolelta, kentän rakentamistöistä asti Levi Golfissa työskennellyt lkka Kutvonen valittiin oman yhdistyksensä, FGA:n toimesta vuoden kenttämestariksi syksyllä 2019.
”Se oli Ilkalle ansaittu tunnustus pitkästä ja hienosta työstä Levin golfin eteen.”, iloitsee Tomi Tolsa.

Kenttä on 15:lla kaudellaan jo hyvin luonnollinen osa maisemaa, kuten oli Sivulan tarkoituskin. Lay-out on konstailematon ja toimiva, viheriöt arkkitehin muiden kenttien tavoin todella suuria.
Levi Golfin naiset ovat syystäkin saaneet runsaasti mainetta ja kunniaa kentän WC-tilojen tyylikkäästä sisustuksesta. Pienet yksityiskohdat jättävät vieraspelaajan muistipankkiin isoja jälkiä.
Kierroksen aikana elaaja kokee olevansa keskellä luontoa, purot, lammet, ja tunturimaisemat pitävät otteessaan, porojen kohtaaminen väylillä on useimpien vieraiden toivelistalla. Mahdollisuus tähän on erinomainen, sillä poroja lasketaan Levillä olevan noin 12 000.
Vieraspelaajille tilaa heinä- ja elokuussa
Syyskuussa, ruskaviikkojen aikaan myös golfkentällä on kiireistä.
”Kentällä on tuolloin lähes täyttä, joten haemmekin erityisesti kasvua juhannuksen ja elokuun lopun väliseen ajankohtaan.”
”Levillä on tarjolla täysipainoista golfia suomalaisittain ainutlaatuisessa maisemassa ja tunnelmassa. Luonto rauhoittaa ja se myös antaa erittäin hyvän syyn viettää täällä pidempiäkin aikoja lataamassa akkuja”, Tomi Tolsa tiivistää.
Vaellusreittejä on kesäkaudella noin 60 kilometriä, järviä uskomaton määrä 718, tuntureita kymmenen ja ympärivuotisessa käytössä kaksi gondolihissiä.
Hinta -laatusuhteessa erittäin tasokkaat ja edulliset golf & majoituspaketit antavat runsaasti vaihtoehtoja Leville suuntaavalle.
GoGolfin kahden hengen green feet ja majoituksen sisältävän huipputarjouksen löydät täältä.
Levillä ylitetään pian miljoonan turistin raja
Levi on perinteisesti talvikohde koti -ja ulkomaisille turisteille. Palvelujen kehittämisessä kesään on panostettu vahvasti. Golf on pelaajamäärällä mitattuna pieni, mutta oleellinen ja imagoa rakentava osa palveluita.
”Levi elää ja hengittää vahvasti läpi kesän. Taiteiden Yö, Ruskamaraton, Wellness viikonloppu, Venetsialaisjuhlat ja Saunaviikonloppu ovat merkittävimmät tapahtumat, joihin liittyy runsaasti oheisohjelmaa. Omaa rauhaa arvostavalle Levi tarjoaa tilaa ja väljyyttä, tutkitustikin maailman puhtainta ilmaa hengitettäväksi. Nämä arvot ovat tällä hetkellä ja myös tulevaisuudessa vahvasti esillä ja kuluttajien mielessä”, muistuttaa Visit Levin markkinointijohtaja Maija Palosaari.

Visit Levi on Levin matkailumarkkinointiin ja -myyntiin erikoistunut yritys ja alueen suurin mökkien välittäjä.
”Meillä on isona visiona nostaa Levin vuotuinen turistien määrä 40 prosentilla 1, 050 miljoonaan vuoteen 2025 mennessä. Kesäkausi on tässä suuri mahdollisuus”, Palosaari uskoo.
”Tunturien huipulla koetaan äärettömyyden tuntemuksia. Pyöräily eri muodoissaan, vesiurheilut, melonta, kalastaminen, patikointi ja hiljaisuuden kuuntelu luonnon keskellä ovat Levillä suurelle osalla vieraista unohtumattomia kokemuksia.”
Lapissa oli edellistalvena ennätyksellisen paljon lunta. Levillä lunta on syksyä varten varastoitu rinteeseen, joka sekin on poikkeuksellinen näky.
”Tästä kesästä odoteteaan lisäksi hillasadon osalta vuosisadan parasta, joka varmasti näkyy Levillä vierailevien retkeilyinnokkuudessa. Sup-lautailun uskomme myös nousevan suosituksi”, Palosaari mainostaa.
Uutuutena kesäkaudella on Immeljärven rantaan avattu saunabaari. Levillä lomaileville on tarjolla ilmaisia kyläpyöriä, joita voi lainata alueen monista hotelleista sekä Levin Matkailuneuvonnasta.
Koko perheen ja kolumbushenkisten seikkkailijoiden kohde
Lapsille Levillä on tarjolla muun muassa seikkailupuistoa, kesäkelkkarataa, liikennepuistoa, North-trampoliinipuisto, skeittipuisto, pumptrac , sekä tonttujen tarinaa avaava Tonttulan elämyskylä Könkään kylässä.
Majoituksen osalta vaihtoehtoja löytyy kesällä jokaiseen makuun varsin kilpailukykyiseen hintatasoon, vuodepaikkoja lasketaan olevan jopa 25 000.

”Uskomme kolumbushenkisten nuorten seikkailijoiden osuuden kasvuun asiakaskunnassamme etenkin kesäkaudella. Levi on luontoseikkailu ja elämys, josta kukin löytää itselleen sopivan tavan viettää lomaa.”
”Nuoret aikuiset, pariskunnat, perheet, mutta myös varttuneemmat aikuiset sekä luonnollisesti ryhmät muodostavat pääkohderyhmämme”, Palosaari listaa.
Autolla ja autojunalla perille – Finnairin lennot käynnistyvät elokuussa
Levin kesäkausi käynnistyy perinteisesti juhannuksesta. Kotimaiset turistit ovat koronaviruksesta johtuen tavanomaista suuremmassa osassa.
Heinäkuun loppuun asti VR:n autojunalla pääsee Kolariin ja Rovaniemelle. Finnair käynnistää lentonsa Kittilään elokuun alussa. Helsingistä Rovaniemelle lentoyhteys toimii läpi kesän, ajomatkaa Leville jää 170 kilometriä.
Linkit:
Levi Golf, majoitus + golf kahdelle, tarjous