Hyppää sisältöön

LPGA:n supertähti lähestyy parhaita vuosiaan golfarina ja suunnittelee uranvaihtoa 30-vuotiaana: ”Psykologia sopii hyvin yhteen urheilun kanssa”

Lydia Ko voitti kaksi ensimmäistä LPGA:n kisaansa jo 15-vuotiaana amatöörinä. KUVA:GETTY IMAGES

Lydia Ko rikkoi jälleen yhden ennätyksen saavutettuaan 17:n ykköstilan LPGA:lla 24-vuotiaana. Annika Sörenstam nosti ensimmäisen kerran voittopystiä saman ikäisenä.

LPGA:n kauden ensimmäinen täyden pelaajakatraan kisa Boca Ratonissa Floridassa kulki ensimmäisestä kierroksesta alkaen hyvien ystävysten Lydia Kon ja Danielle Kangin pitäessä kahta ensimmäistä sijaa hallussaan.

Viimeiseen päivään kahden lyönnin johdossa päässyt Ko piti pintansa jättäen Kangin lyönnin päähän yhteistuloksellaan 14 alle parin.

Saavutus on sikäli historiallinen, että Ko on ensimmäinen 2000-luvulla 17 voittoa ennen 25-vuotissyntymäpäiväänsä juhlinut pelaaja.

Voittaminen on Koreassa syntyneelle ja perheensä kanssa Uuteen-Seelantiin lapsena muuttaneelle Lydia Kolle tuttua jo juniorivuosista alkaen.

Ko on kaikkien aikojen nuorin LPGA:n kisan voittaja 15-vuotiaana. Ensimmäiseen majorin ykköstilaansa hän ylsi pian 18-vuotta täytettyään, ennätys tämäkin.

Maailmanlistan ykköseksi Ko nousi jo kolme kuukautta ennen 18-vuotissynttäreitään.

Naiset toki nousevat keskimäärin miehiä aiemmin golfissa huipulle, mutta Ko menee jo edellämainittujen ennätysten johdosta omaan luokkaansa. Ennen 20-vuotissyntymäpäiväänsä hän oli voittanut 14 kertaa pääkiertueella.

Ykköstilojen saavuttamiseen tuli pian tämän jälkeen peräti kolmen vuoden tauko. 2021 Ko voitti 16:n kerran LPGA:lla ja kauden loppuvaiheilla hän kävi Saudi-Arabiassa antamassa LET:n pelaajille suvereenin näytöksen voittamalla viiden lyönnin marginaalilla.

Sunnuntain ykköstilansa jälkeen Ko ei kysyttäessä kumonnut ensimmäisen kerran jo 18-vuotiaana antamaansa lausuntoa, jonka mukaan hän haluaa vaihtaa alaa kolmekymppisenä.

”Suunnitttelen golfin jättämistä 30-vuotiaana, mutta en suinkaan aio silloin jäädä rannalle makailemaan. Toinen ura tulee silloin eteen. Psykologiksi opiskeleminen ja työskentely sopisi erittäin hyvin urheilu-uran jatkoksi”, Lydia Ko julisti jo vuonna 2015, eikä ole kantaansa julkisesti muuttanut.

Sean Foleyn vallmennukseen siirtyneellä Lydia Kolla on kolmekymppisiinsä vielä reilut viisi vuotta aikaa ja varmasti lukuisia tavoitteita mielessään. Major-voittoja hänellä on vain kaksi.

Maailmanlistalla Ko on kivunnut kolmanneksi. Lorena Ochoa lopetti häikäisevän uransa maailmanlistan ykkösenä. Lydia Ko saattaa yltää samaan. Tilastojen mukaan hänellä on vasta parhaat vuodet golfarina edessään.

Matilda Castren karsiutui Gainbridge LPGA at Boca Rio -kilpailusta yhdellä lyönnillä

Tulospalvelu

Etsi luettavaa