Hyppää sisältöön

Linna Golfin viheriöt ja väylät hyvässä ruohossa

Daisuke Kato Japanista tutustui matkansa aikana Linna Golfin ja Kytäjän kenttiin

Kuntonsa puolesta vuodesta toiseen maamme parhaimpiin lukeutuvat viheriöt ihastuttivat hitaudestaan huolimatta Linna Golfilla vierailleita ulkomaisia golfmatkatoimistojen edustajia.

Toukokuun toinen puolisko, alkukesä juhannukseen asti sekä elokuu ovat yritystapahtumia järjestävien kenttien parasta sesonkia.

Linna Golfilla oli keskiviikkona hyvä käyttöaste, aamun yhteislähdön jälkeen pelaajia riitti runsaasti myös iltapäivän lähtöihin.

”Ensimmäiset viikot ovat olleet totutun vilkkaita. Päätuote eli kenttä on hyvässä kunnossa.  Olemme lisänneet resursseja klubialueen viihtyvyyden ja visuaalisuuden kehittämiseen.  Puutarhurimme toteuttamat pienet yksityiskohdat vaikuttavat merkittävästi asiakkaan kokonaiskokemukseen”, painottaa toimitusjohtaja Esa Honkalahto

Jyväskylästä Hämeenlinnaan golfkisaansa matkustaneen ryhmän lisäksi Linna Golfiin tutustui kahdeksan ulkomaista golfmatkoja myyvän toimiston edustajaa. Saksan, Itävallan, Tsekin ja Puolan lisäksi edustajia oli Japanista, Australiasta sekä Brasiliasta.

”Uusia elämyksiä etsivät golfarit ovat maksukykyinen, mutta myös erittäin vaativa asiakasryhmä. Suomi ja Pietari ovat erittäin kiinnostava yhdistelmä aasialaisille”, arvioi Luxury Golftravel -nimistä yritystään pyörittävä japanilainen Daisuke Kato.

Kahdeksan hengen ryhmä tutustui kolmen päivän aikana molempiin Kytäjän kenttiin sekä Linna Golfiin.

”Oikein hyviä ja näyttäviä kenttiä kaikki kolme. Linna Golfin viheriöt ovat oikein hyvässä kunnossa, mutta vielä kovin hitaat. Näissä on kyllä niin paljon muotojakin, että lyhyeksi leikattuina ovat varmasti useimmille harrastajille todella haastavia”, Kato arveli.

Linna Golfiin seuraavien päivien ja viikkojen aikana matkaava voi olla varma viheriöiden hyvästä kunnosta. Leikkuukorkeuttakin varmasti pudotetaan nykyisestä.

Linna Golfin kymmenennen väylän viheriö on muotojensa osalta terävintä kärkeä Suomessa.

Linna Golfin kymmenennen väylän viheriö on muotojensa osalta terävintä kärkeä Suomessa.

teemu tyry

Väylillä on pallonpaikan parannusoikeus, joka on paikallaan muutamalla väylällä olevien ruohottomien laikkujen johdosta. GoGolfin toimitus suosittelee myös väylillä pysymistä, sillä karheikot ovat mitassa, josta puhtaan osuman saaminen palloon on  haastavaa.

Ruohopeite on siis väylien laikkukohtia lukuunottamatta koko kentän alueella vahva. Siinä vaiheessa kun kenttämestari Markku Leskinen päättää pudottaa leikkuukorkeutta, puttaaminen vaatii tavanomaista parempaa tatsia pituuksien hallintaan.

Etsi luettavaa