Hyppää sisältöön

Lindellin kaikkien aikojen paras ET-sijoitus valui päätösreiällä vesiesteeseen: ”Kokonaisuutena ihan hyvä viikko”

Oliver Lindell oli ihan tyytyväinen ensimmäiseen "oikeaan" kisaan koronatauon jälkeen.

Oliver Lindell sijoittui 25:nneksi ja Roope Kakko 31:nneksi Austrian Openissa. Voittoon pelasi kokenut skotti Marc Warren.

Oliver Lindellillä oli hyvä mahdollisuus ottaa uran ensimmäinen top 10 -sijoitus European Tourilla, mutta lopputuloksena oli jaettu 25. sija Austrian Openissa, joka on European Tourin ja Challenge Tourin yhteiskilpailu.

Lindell pelasi harmittavasti kaksi viimeistä reikää kolme yli parin. Mikäli hän olisi onnistunut tekemään parin viimeiselle, olisi hän petrannut uransa parasta ET-sijoitusta, joka on edelleen kaksi vuotta sitten Nordea Mastersissa saavutettu jaettu 21. sija.

Viimeisen reiän tuplabogeyn Lindell teki lyötyään pallon viheriön etupuolella olevaan vesiesteeseen.

”Eipä tuossa mitään selittelemistä, snadisti paska veto, joka jäi vajaan metrin lyhyeksi vesiesteen lautoihin”, Lindell harmitteli.

Tupla oli Lindellille kierroksen toinen, sillä hän teki kuutosen myös Diamond Country Clubin seitsemännelle reiälle. Ennen sitä Lindell oli noussut kisassa parhaimmillaan yhdeksänneksi tehtyään rei’ille yksi ja viisi birdiet.

Porvoolainen paikkasi ensimmäistä tuplaa tekemällä birdien reiälle kahdeksan. Etuysi sujui mainiosti yhden alle parin.

Takaysillä Lindell teki 11. reiälle bogeyn ja 16. reiälle birdien, mutta harmittavasti 17. reiän bogeyä seurasi se päätösreiän tupla.

Lindell ei antanut sen kuitenkaan masentaa, vaan odotti innolla jo keskiviikkona alkavaa Euram Bank Openia, joka pelataan Golf Club Adamstalissa. Viime vuonna hän sijoittui kilpailussa neljänneksi.

Tällä kertaa kyseessä on European Tourin ja Challenge Tourin yhteiskisa, joten vastus on astetta kovempi kuin vuosi sitten.

”Kokonaisuutena oli kuitenkin ihan hyvä viikko ja kiva, että pääsee ensi viikolla ottamaan uusiksi”, Lindell kertoi.

Roope Kakon sijoitus Austrian Openissa oli jaettu 31:s. Hän jäi Lindellistä lyönnin pelattuaan päätöskierroksen kolme lyöntiä maan miestään paremmin. Kakon yhteistulos oli -3 (73-70-71-71).

Kisan voitti Marc Warren (-13), jolle voitto oli European Tourilla neljäs. 39-vuotias skotti voitti edellisen kerran vuonna 2014 Tanskassa, joten ihan jokapäiväistä kauraa ei voittaminen hänellekään ole.

Marginaalia toiseksi tulleeseen Marcel Schneideriin kertyi vain lyönti. Saksalainen pelasi tasaisen kisan, sillä jokainen kisakierros sujui 69 lyönnillä eli hän päätyi yhteistulokseen -12.

Miguel Ángel Jiménez paransi hieman sunnuntaina sijoittuen jaetulle kahdeksannelle sijalle. Espanjalaisen haaveet voitosta karisi lauantain kaatosateessa, jolloin hän pelasi tuloksen 77 (+5).

Tulospalvelu

Etsi luettavaa